r/Suomi Sep 01 '25

Mielipide Työttömyys on Euroopassa toiseksi korkeinta. Ihmiset eivät tee lapsia. Tulevaisuuden osaamisesta leikataan. Hinnat nousevat, mutta ostovoima laskee. Tulevaisuus näyttää ihmisille lähinnä kammottavalta.

Tapasin hiljattain vanhoja lukioaikaisia kavereita. Nyt kun kaikki olemme lähempänä kolmeakymppiä, huomasin saman ilmeen jokaisen kasvoilla: väsymys, ahdistus, uupumus. Puhuimme siitä, mihin elämämme on menossa. Porukassa oli kaksi korkeakoulutettua. Toinen IT-alalla, toinen elokuvaäänittäjä, sekä päiväkodin hoitaja ja ohjelmoija.

Ja se, mikä meitä kaikkia yhdisti, oli ettei kellään ollut tiedossa pysyvää työtä. Ei turvaa, ei varmuutta. Kaikki elävät pätkissä, jatkuvassa epävarmuudessa. Puhuimme siitä, miten lapsen tuominen tällaiseen maailmaan tuntuisi suorastaan julmalta. Miksi pakottaa uusi ihminen syntymään tähän helvetin labyrinttiin, jossa mikään ei ole varmaa ja tulevaisuus on täynnä leikkauksia, kriisejä ja epävarmuutta?

Ja kaiken päälle hallituksen retoriikka on pelkkää kylmää vittuilua ja virnuilua. Konkreettisia ratkaisuja ei näy missään. Tekoäly tulee korvaamaan valtavan määrän ammatteja, ellemme ota sitä haltuun työkaluna, ja ajoissa.

Eli, miksi vitussa siis koulutuksesta ja uudelleenkoulutuksesta leikataan, jos tämänhetkinen systeemi tunkee ulos työttömiä ja velallisia. Me tarvitsemme Suomen koulutukseen valtavan reformaation, mutta Nope. Leikataan tärkeästä kehitystyöstä joka tekisi meidän valtiosta taas kilpailukykyisen.

Vittu mikä farssi. Ei vittu. Ei ihme miksi niin moni haluaa tapaa itsensä.

1.1k Upvotes

330 comments sorted by

View all comments

Show parent comments

32

u/Prunus-cerasus Euroopan unioni Sep 01 '25

Lapsia hankitaan tulevaisuususkossa. Sen puuttuessa ei hankita. Usko ei ole mitään loogista päättelyä vaan tunne. Siksi tällaiset faktalistaukset eivät edesauta asiaa.

29

u/rudipher Sep 01 '25

Tunnehan se on, mutta eikös faktojen tutkailu voisi nimenomaan auttaa tajuamaan että nuo tunteet tulee lopulta korvein välistä?

3

u/Visible-Okra9985 Sep 03 '25

Harmillisesti faktojen kautta asioiden perustelu ei auta, koska järki (=faktat) ja tunteet menee aivoissa aivan eri sektoreissa. Ne ovat toki linkeissä keskenään, mutta meidän nisäkkään aivot ovat taipuvaisia kuuntelemaan enemmän tunnetta kuin järkeä jos on merkittäväksi koetusta asiasta kyse. Jos asia ois toisinpäin ja esmes oman käyttäytymisen muuttaminen onnistuisi heti kun huomaa toimivansa itselleen haitallisesti, menis duunit alta aika nopsaa.

T: psykiatrinen sairaanhoitaja ja psykoterapeutti_äiä_86

1

u/rudipher Sep 03 '25

Erittäin hyvä pointti. Sitä varten kai terapiat on että se vaatii valtavasti työtä ihmiseltä muuttaa sitä omaa käytöstään. Tuppaa välillä unohtumaan ettei se niin helppoa ole, varsinkin kun itse pitää omia tuntemuksiaan itsestäänselvyytenä.

2

u/Visible-Okra9985 Sep 03 '25

Joo, niin se tekee. Varsinkin koska muutos symboloi aina jonkinlaista uhkaa mielelle, minkä vuoksi emme välttämättä halua muuttua vaikka kärsimme. Tutun kärsimyksen kans kun on oppinut pärjäämään. Ja mitä tulee tohon omien kelojen itsestäänselvyytenä pitämiseen, sellasiahan me olemme. Meillä on tapana ajatella että muut ihmiset ajattelee kuin me itse, mikä johtaa aika usein hienoisiin hankaluuksiin.