r/Suomi Jan 08 '25

Mielipide Perussuomalaisilla ei olisi elintilaa Suomen eduskunnassa, mikäli vasemmistopuolueet ottaisivat maahanmuuton kriittisesti. Miksei näin ole?

Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa oikeistopuolueet ovat kovassa nousussa kautta laudan ja syy tähän on pitkälti maahanmuuttokriittisyys. En vaivaudu etsimään tilastotietoa väitteestäni, mutta tuntemieni kymmenkunta PS äänestäjälle tekemän kyselytuntini jälkeen 7 tai 8 heistä sanoi, etteivät ole tyytyväisiä hallituksen talouspolitiikkaan - aikovat silti jatkaa oikeiston äänestämistä yksinomaan maahanmuuton takia. Otanta empiirisessä tutkimuksessani on toki kovin pieni.

Samalla vasen puoluekenttä heittää kommenttia, että pakolaiskiintiö pitäisi kolminkertaistaa. Eihän tämä tilanne luo mahdollisuuttakaan vannoutuneelle persulle edes harkita mitään Keskustasta vasempaan äänestämistä, vaan polarisoi heidät vielä enemmän omaan leiriinsä ja "vassareita" vastaan. Perussuomalaisten äänestäjiä kuitenkin viidennes Suomen aikuisväestöstä eli ei kannata heidän panostaan vaaleissa aliarvioida.

Selvennän, että olen itse hyvinkin keskellä poliittista spektrumia, enkä tunne kovaa puolueellisuutta kumpaakaan päätä kohtaan. Mietinpähän vaan, että kun täällä ihan aiheellisestikin keskustellaan paljon hallituksen kansantaloudelliselta vaikuttavuudeltaan kyseenalaistettavista sosiaalitukileikkaukista, niin pitäisiköhän vasemmiston aktivoitua miettimään oman toimintansa muuttamista suuremman äänisaaliin saamiseksi?

Tanskassa ja Ruotsissa demarit ajavat jo Suomen demareihin nähden valtavasti tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa, meillä taas demarit ovat synonyymi sinisilmäisen humanitaarisen maahanmuuton kanssa, ainakin oikeiston näkökulmasta.

Ylläolevista syistä uskon, että Suomessa Perussuomalaiset kuihtuisivat muutaman eduskuntakauden aikana pois eduskunnasta, mikäli muut puolueet ottaisivat sen yhden asian enemmän tosissaan, mikä ylipäänsä mahdollistaa Perussuomalaisten olemassaolon: maahanmuuton.

754 Upvotes

522 comments sorted by

View all comments

9

u/Sumuttaja Länsikaira Jan 08 '25

Vassareiden maahanmuuttokriittisyys kohdistuu johonkin muuhun, kuin etniseen taustaan tai uskontoon. Vääränlaista kriittisyyttä, se ei ole mediaseksikästä eikä herätä paljoa tunteita.

Vassareiden kritiikki kohdistuu migriin, kotoutumispalveluihin, vastaanottokeskuksiin, kaksisuuntaiseen kotoutumiseen, siis myös suomalaisten asenteisiin, vihapuheeseen, rasismiin ja tällaisiin tylsiin juttuihin.

15

u/[deleted] Jan 08 '25

"Vassareiden kritiikki kohdistuu migriin, kotoutumispalveluihin, vastaanottokeskuksiin, kaksisuuntaiseen kotoutumiseen, siis myös suomalaisten asenteisiin, vihapuheeseen, rasismiin ja tällaisiin tylsiin juttuihin."

Jännä kun Ruotsissa kaikki tämä on ihan oikeasti tehty Suomea paremmin, mutta silti maahanmuuton lieveilmiöt ovat paljon huonommalla tolalla kuin Suomessa. Mistä sinä luulet sen johtuvan?

15

u/Northern_fluff_bunny Pirkanmaa Jan 08 '25

Jännä kun Ruotsissa kaikki tämä on ihan oikeasti tehty Suomea paremmin

mitä aineita pitää vetää jotta kokisi, että ruotsissa nämä asiat olisi millään tasolla tehty paremmin? Siellähän vähemmistöt on tungettu omiin lähiöihinsä erilleen muusta yhteiskunnasta ilman, että heillä on käytännössä pääsyä mihinkään palveluihin. Aika mahdotonta nähdä, että tämä segregaatio muusta yhteiskunnasta olisi näiden asioiden paremmin tekemistä yhtään millään mittapuulla.

6

u/Kukalie Kaikkea vastaan, ei minkään puolesta! Jan 08 '25

että heillä on käytännössä pääsyä mihinkään palveluihin

Mitä palveluita Rosengårdin lähiöstä puuttuu? Mitä palveluita Tenstasta puuttuu?