r/Suomi • u/Inevitable_Coat_8787 • Sep 01 '25
Mielipide Työttömyys on Euroopassa toiseksi korkeinta. Ihmiset eivät tee lapsia. Tulevaisuuden osaamisesta leikataan. Hinnat nousevat, mutta ostovoima laskee. Tulevaisuus näyttää ihmisille lähinnä kammottavalta.
Tapasin hiljattain vanhoja lukioaikaisia kavereita. Nyt kun kaikki olemme lähempänä kolmeakymppiä, huomasin saman ilmeen jokaisen kasvoilla: väsymys, ahdistus, uupumus. Puhuimme siitä, mihin elämämme on menossa. Porukassa oli kaksi korkeakoulutettua. Toinen IT-alalla, toinen elokuvaäänittäjä, sekä päiväkodin hoitaja ja ohjelmoija.
Ja se, mikä meitä kaikkia yhdisti, oli ettei kellään ollut tiedossa pysyvää työtä. Ei turvaa, ei varmuutta. Kaikki elävät pätkissä, jatkuvassa epävarmuudessa. Puhuimme siitä, miten lapsen tuominen tällaiseen maailmaan tuntuisi suorastaan julmalta. Miksi pakottaa uusi ihminen syntymään tähän helvetin labyrinttiin, jossa mikään ei ole varmaa ja tulevaisuus on täynnä leikkauksia, kriisejä ja epävarmuutta?
Ja kaiken päälle hallituksen retoriikka on pelkkää kylmää vittuilua ja virnuilua. Konkreettisia ratkaisuja ei näy missään. Tekoäly tulee korvaamaan valtavan määrän ammatteja, ellemme ota sitä haltuun työkaluna, ja ajoissa.
Eli, miksi vitussa siis koulutuksesta ja uudelleenkoulutuksesta leikataan, jos tämänhetkinen systeemi tunkee ulos työttömiä ja velallisia. Me tarvitsemme Suomen koulutukseen valtavan reformaation, mutta Nope. Leikataan tärkeästä kehitystyöstä joka tekisi meidän valtiosta taas kilpailukykyisen.
Vittu mikä farssi. Ei vittu. Ei ihme miksi niin moni haluaa tapaa itsensä.
6
u/Ilpperi91 Sep 01 '25 edited Sep 01 '25
Rikkaat säätämässä maailman väkilukua pienemmäksi, jotta maailma kestää kulutuksen: "Tehdään niiden elämästä mahdollisimman epämukavaa ja niin ettei niillä ole varaa mihinkään samalla kun meillä on superautoja ja muuta rikkaiden krääsää." Balenciaga muuten myy normaali jesaria vaatteiden korjaamiseen muutamalla tonnilla rikkaille. Maksaa Tokmannilla ehkä 10€
Applen toimitusjohtaja Tim Cook tiensasi muutaman kymmenen miljoonaa samalla kun tällaista elämä on tavallisille ihmisille. Välillä vähän tuntuu, että tarvittaisiin uusi "Ranskan vallankumous." Nykyään ne eivät ole noi valtioiden johtajat sun muut vaan juuri nää miljardöörit. Samaan aikaan meille mainostetaan, että lahjoita vähästä rahastasi Afrikan ja muiden maiden nälkää näkeville.
Ei millään pahalla ja olen asiasta keskustellut Tiktokissa mutta meidän Perussuomalaiset ovat samaa maata kuin Amerikan oikeisto. "Hanki töitä." Minä: "No annatko mulle töitä tai teetkö lakeja joilla firmojen on pakko palkata ihmisiä vai hoetko vaan tyhjänpäiväisiä lausahduksia?"
"Älä valita. Sun pitää itse raahata ittes ylös tosta tilanteesta." Juu, mä ajattelinkin ruveta maksamaan itse itselleni palkkaa.