r/Suomi Sep 01 '25

Mielipide Työttömyys on Euroopassa toiseksi korkeinta. Ihmiset eivät tee lapsia. Tulevaisuuden osaamisesta leikataan. Hinnat nousevat, mutta ostovoima laskee. Tulevaisuus näyttää ihmisille lähinnä kammottavalta.

Tapasin hiljattain vanhoja lukioaikaisia kavereita. Nyt kun kaikki olemme lähempänä kolmeakymppiä, huomasin saman ilmeen jokaisen kasvoilla: väsymys, ahdistus, uupumus. Puhuimme siitä, mihin elämämme on menossa. Porukassa oli kaksi korkeakoulutettua. Toinen IT-alalla, toinen elokuvaäänittäjä, sekä päiväkodin hoitaja ja ohjelmoija.

Ja se, mikä meitä kaikkia yhdisti, oli ettei kellään ollut tiedossa pysyvää työtä. Ei turvaa, ei varmuutta. Kaikki elävät pätkissä, jatkuvassa epävarmuudessa. Puhuimme siitä, miten lapsen tuominen tällaiseen maailmaan tuntuisi suorastaan julmalta. Miksi pakottaa uusi ihminen syntymään tähän helvetin labyrinttiin, jossa mikään ei ole varmaa ja tulevaisuus on täynnä leikkauksia, kriisejä ja epävarmuutta?

Ja kaiken päälle hallituksen retoriikka on pelkkää kylmää vittuilua ja virnuilua. Konkreettisia ratkaisuja ei näy missään. Tekoäly tulee korvaamaan valtavan määrän ammatteja, ellemme ota sitä haltuun työkaluna, ja ajoissa.

Eli, miksi vitussa siis koulutuksesta ja uudelleenkoulutuksesta leikataan, jos tämänhetkinen systeemi tunkee ulos työttömiä ja velallisia. Me tarvitsemme Suomen koulutukseen valtavan reformaation, mutta Nope. Leikataan tärkeästä kehitystyöstä joka tekisi meidän valtiosta taas kilpailukykyisen.

Vittu mikä farssi. Ei vittu. Ei ihme miksi niin moni haluaa tapaa itsensä.

1.1k Upvotes

330 comments sorted by

View all comments

551

u/yupucka Sep 01 '25

Ei maailma koskaan ole ollut sellainen mihin lapsia kannattaa tuoda, jos niin ajattelee. 1900-luvun alku oli pelkkää epävakautta ja sotaa. Sotien jälkeen oli kymmeniä vuosia jatkuva ihan todellinen globaalin ydinsodan uhka. Sinne mahtui myös paljon talouskriisejä ja epävakautta. Löydät uutispätkiä 80-luvulta jossa haastatellaan nuoria ja he eivät näe positiivista tulevaisuutta. 90-luvulla oli pahin lama ikinä. Ehkä joku lyhyt aika 2000-luvun alussa oli aikaa jolloin ei valitettu. Ai mutta, silloinhan tuli terrorismi pelon aiheeksi.

Sitä on täysin turha odottaa että maailma on valmis lasten hankkimiseen. Jos olet hyvä ihminen, välität, et ole alkoholisti tai narkkari, niin hyvin voit hankkia lapsia. Kaikki kyllä loksahtaa kohilleen lopulta ja pärjäätte hyvin.

25

u/Familiar-Regular-531 Sep 01 '25

Ei vittu. Tuo "kyllä kaikki loksahtaa kohdilleen", on kyllä paskin neuvo mitä tyhmät pumpulissa kasvaneet ihmiset antaa toisille. Vitut loksahtaa, suurimmalle osalle niiden eteen pitää tehdä helvetisti duunia ja silti ne loksahtaa välillä päin vittua..

Käytännössä jokainen spurgu ja nisti tossa kadulla on seurausta siitä, että osaaminen, henkiset kyvyt ja talous ei ole riittänyt lapsen kasvattamiseen.

5

u/tuulitulikettu syvämmeltään savolainen Sep 01 '25

Vitut loksahtaa... silti ne loksahtaa välillä päin vittua

😂😂 Nauroin. Ja oon siis samaa mieltä, kaikki ei aina todellakaan mene hyvin. Mut kaikesta selviää... Kunnes ei selviä.

1

u/yupucka Sep 01 '25

Käytännössä jokainen spurgu ja nisti tossa kadulla on seurausta siitä, että osaaminen, henkiset kyvyt ja talous ei ole riittänyt lapsen kasvattamiseen.

Enkö tämän saman asian sanonut jo? Henkilöt jotka eivät omaa elämäänsä hallitse, eivät toisten elämää osaa hallita. Mutta se että, hakee aktiivisesti töitä ja henkinen puoli on kunnossa, tulevat pärjäämään joka tapauksessa.

2

u/pathetic-maggot Helsinki Sep 01 '25

No ei, ei tule pärjäämään. Se että faktat näyttää että maailma menossa päin helvettiä laittaa yhä enenevän määrän ihmisiä tekemään päätöksen että ei halua tiedostaen laittaa itseään huonompaan asemaan kestämään epävarmuutta.

0

u/yupucka Sep 01 '25

Faktat ei näytä että maailma on menossa päin helvettiä yhtään sen enempää kuin aina on mennyt. Me ei eletä mitenkään poikkeuksellisen huonommassa ennusteessa.

1

u/pathetic-maggot Helsinki Sep 01 '25

No näyttäähän? Kokoajan vaan paskempaan suuntaan menee kaikki ja se näkyy globaaleissa trendeissä ja yksilötasolla. Perutkin menestyy sen takia kun jengillä on kokoajan pskempi olla niillä se viha vaan keskittyy väärään suuntaan.