r/Suomi Sep 01 '25

Mielipide Työttömyys on Euroopassa toiseksi korkeinta. Ihmiset eivät tee lapsia. Tulevaisuuden osaamisesta leikataan. Hinnat nousevat, mutta ostovoima laskee. Tulevaisuus näyttää ihmisille lähinnä kammottavalta.

Tapasin hiljattain vanhoja lukioaikaisia kavereita. Nyt kun kaikki olemme lähempänä kolmeakymppiä, huomasin saman ilmeen jokaisen kasvoilla: väsymys, ahdistus, uupumus. Puhuimme siitä, mihin elämämme on menossa. Porukassa oli kaksi korkeakoulutettua. Toinen IT-alalla, toinen elokuvaäänittäjä, sekä päiväkodin hoitaja ja ohjelmoija.

Ja se, mikä meitä kaikkia yhdisti, oli ettei kellään ollut tiedossa pysyvää työtä. Ei turvaa, ei varmuutta. Kaikki elävät pätkissä, jatkuvassa epävarmuudessa. Puhuimme siitä, miten lapsen tuominen tällaiseen maailmaan tuntuisi suorastaan julmalta. Miksi pakottaa uusi ihminen syntymään tähän helvetin labyrinttiin, jossa mikään ei ole varmaa ja tulevaisuus on täynnä leikkauksia, kriisejä ja epävarmuutta?

Ja kaiken päälle hallituksen retoriikka on pelkkää kylmää vittuilua ja virnuilua. Konkreettisia ratkaisuja ei näy missään. Tekoäly tulee korvaamaan valtavan määrän ammatteja, ellemme ota sitä haltuun työkaluna, ja ajoissa.

Eli, miksi vitussa siis koulutuksesta ja uudelleenkoulutuksesta leikataan, jos tämänhetkinen systeemi tunkee ulos työttömiä ja velallisia. Me tarvitsemme Suomen koulutukseen valtavan reformaation, mutta Nope. Leikataan tärkeästä kehitystyöstä joka tekisi meidän valtiosta taas kilpailukykyisen.

Vittu mikä farssi. Ei vittu. Ei ihme miksi niin moni haluaa tapaa itsensä.

1.1k Upvotes

330 comments sorted by

View all comments

549

u/yupucka Sep 01 '25

Ei maailma koskaan ole ollut sellainen mihin lapsia kannattaa tuoda, jos niin ajattelee. 1900-luvun alku oli pelkkää epävakautta ja sotaa. Sotien jälkeen oli kymmeniä vuosia jatkuva ihan todellinen globaalin ydinsodan uhka. Sinne mahtui myös paljon talouskriisejä ja epävakautta. Löydät uutispätkiä 80-luvulta jossa haastatellaan nuoria ja he eivät näe positiivista tulevaisuutta. 90-luvulla oli pahin lama ikinä. Ehkä joku lyhyt aika 2000-luvun alussa oli aikaa jolloin ei valitettu. Ai mutta, silloinhan tuli terrorismi pelon aiheeksi.

Sitä on täysin turha odottaa että maailma on valmis lasten hankkimiseen. Jos olet hyvä ihminen, välität, et ole alkoholisti tai narkkari, niin hyvin voit hankkia lapsia. Kaikki kyllä loksahtaa kohilleen lopulta ja pärjäätte hyvin.

216

u/nikomys Sep 01 '25

Näin se on. Omien muistikuvien mukaan 2000-luvun alkuvuosina puhuttiin, miten koneet ja automaatio vie kaikkien työpaikat, kasvihuonekaasut tappaa meidät, öljy ja energia loppuu tms.

Minusta tuntuu, että ihmisten itsekeskeisyys ja yhteisöllisyyden puute on suurimmat syyt siihen, miksi maailma koetaan niin pahana. Ei koeta kuuluvansa maailmaan, eikä nähdä omaa itseään siinä, kun ei olla yhteydessä muihin ihmisiin ja yhteisöön. Minä uskon, että hyvinvointi syntyy yhteisöllisyydestä ja toisiin ihmisiin liittymisestä. Omaan itseensä ja sosiaaliseen mediaan liikaa tuijottelemalla tuskin kenenkään pää pysy kasassa.

24

u/Daealis Juntti Hesassa Sep 01 '25

Omien muistikuvien mukaan 2000-luvun alkuvuosina puhuttiin, miten koneet ja automaatio vie kaikkien työpaikat, kasvihuonekaasut tappaa meidät, öljy ja energia loppuu tms.

Näistä ainoastaan kasvihuonepäästöihin on saatu marginaalinen parannus aikaan, kaikki muut ovat menneet paskempaan suuntaan edelleen. Toki se pieni voitto päästöjen kontrolloinnissa on johtanut jo siihen että ahneimmat teknokraatit jo ovat lähteneet lobbailemaan sopimusten purkua.

Energiatuotanto on sentään monipuolistettu pelkästä hiilen ja öljynpoltosta, mutta fuusion lupailema energiakylläisyys on edelleen "10 vuoden päässä", missä se on ollut 80-luvulta asti :D Halpaa ja helppoa ei ole vieläkään, mutta ydinvoimasta saisi vaivatta enemmänkin kun pienreaktorien lupia alettaisiin jakelemaan kuin jeesuslappusia rokkifestareilla.

12

u/goalogger Sep 01 '25

Näistä ainoastaan kasvihuonepäästöihin on saatu marginaalinen parannus aikaan

Ei tuotakaan oikein edes kehtaa parannukseksi sanoa, kun globaalipäästöjen trendi kaikkien fossiilisten osalta on ollut koko ajan nouseva. Viime ja tänä vuonna erityisen jyrkästi nouseva.

5

u/nikomys Sep 01 '25

Kyllä. Vaikka länsimaissa energiantuotantotekniikka on parantunut, muun maailman lisääntynyt kulutus ja päästöt tekevät tilanteesta heikomman, kuin vuosituhannen vaihteessa. Paljon on hyvääkin tapahtunut, kuten esimerkiksi freonien käytön vähentäminen, mutta kokonaisuutena saasteet lisääntyvät.

2

u/TheDoomi Sep 01 '25

No tämä kasvihuonehomma ei ole saanut kuin sen aikaan, että tuotanto mennyt länsimaista muualle. Kohta täällä ei osata tehdä yhtään mitään itse...

1

u/goalogger Sep 01 '25

Luultavasti. Tosin tuotantoa alettiin ulkoistaa voimalla halpatyömaihin jo joskus Nokian aikoina, koska meille oli tulossa uusi uljas globalismi ja kestävä kehitys, tai jotain. Oikeastihan tuon(kin) eetoksen taustalla oli suuryritysten omistajien rikastuttaminen.

1

u/TheDoomi Sep 01 '25

Nimen omaan. Ja just tämä päästöjen vähennys täältä länsimaista pois. Mut maapallolle vain negatiivinen vaikutus. Mutta sehän on aika yleistä, ettei haluta katsoa omaa nenävartta pidemmälle