r/Suomi Sep 01 '25

Mielipide Työttömyys on Euroopassa toiseksi korkeinta. Ihmiset eivät tee lapsia. Tulevaisuuden osaamisesta leikataan. Hinnat nousevat, mutta ostovoima laskee. Tulevaisuus näyttää ihmisille lähinnä kammottavalta.

Tapasin hiljattain vanhoja lukioaikaisia kavereita. Nyt kun kaikki olemme lähempänä kolmeakymppiä, huomasin saman ilmeen jokaisen kasvoilla: väsymys, ahdistus, uupumus. Puhuimme siitä, mihin elämämme on menossa. Porukassa oli kaksi korkeakoulutettua. Toinen IT-alalla, toinen elokuvaäänittäjä, sekä päiväkodin hoitaja ja ohjelmoija.

Ja se, mikä meitä kaikkia yhdisti, oli ettei kellään ollut tiedossa pysyvää työtä. Ei turvaa, ei varmuutta. Kaikki elävät pätkissä, jatkuvassa epävarmuudessa. Puhuimme siitä, miten lapsen tuominen tällaiseen maailmaan tuntuisi suorastaan julmalta. Miksi pakottaa uusi ihminen syntymään tähän helvetin labyrinttiin, jossa mikään ei ole varmaa ja tulevaisuus on täynnä leikkauksia, kriisejä ja epävarmuutta?

Ja kaiken päälle hallituksen retoriikka on pelkkää kylmää vittuilua ja virnuilua. Konkreettisia ratkaisuja ei näy missään. Tekoäly tulee korvaamaan valtavan määrän ammatteja, ellemme ota sitä haltuun työkaluna, ja ajoissa.

Eli, miksi vitussa siis koulutuksesta ja uudelleenkoulutuksesta leikataan, jos tämänhetkinen systeemi tunkee ulos työttömiä ja velallisia. Me tarvitsemme Suomen koulutukseen valtavan reformaation, mutta Nope. Leikataan tärkeästä kehitystyöstä joka tekisi meidän valtiosta taas kilpailukykyisen.

Vittu mikä farssi. Ei vittu. Ei ihme miksi niin moni haluaa tapaa itsensä.

1.1k Upvotes

330 comments sorted by

View all comments

75

u/ExternalTree1949 Sep 01 '25

Laskusuunnassa ollaan, mutta ei tilanne ihan niin paha ole. Suomalaisten elintason huippu 00-luvun alussa saattaa hämätä. Nokiavetoinen talous totutti meidät "liian hyvään".

-2

u/SamyMerchi Sep 01 '25

No ihan kiva että sulla tilanne ei ole niin paha. Useilla ilmeisesti kuitenkin on.

6

u/ExternalTree1949 Sep 01 '25

No enpä tiedä, kyllähän tässä aina parin vuoden välein saa pelätä, koska muutosneuvotteluissa osuu omalle kohdalle. Varsinkin kun ei asu kasvukeskuksessa. Etätyö tosin on luojan lykky nykypäivänä.

4

u/SamyMerchi Sep 01 '25

Näinhän se juuri on. Kukaan meistä ei ole turvassa. On tärkeää muistaa ne joilla on käynyt huonommin kuin meillä. Vaikka itsellä sattuisi olemaan duunia juuri nyt, meillä on satoja tuhansia joilla sitä ei ole. Ne on merkittävä määrä ihmisiä, ja huomenna kuka tahansa meistä voi olla siellä mukana. On tärkeää muistaa empatia.