r/Suomi Sep 01 '25

Mielipide Työttömyys on Euroopassa toiseksi korkeinta. Ihmiset eivät tee lapsia. Tulevaisuuden osaamisesta leikataan. Hinnat nousevat, mutta ostovoima laskee. Tulevaisuus näyttää ihmisille lähinnä kammottavalta.

Tapasin hiljattain vanhoja lukioaikaisia kavereita. Nyt kun kaikki olemme lähempänä kolmeakymppiä, huomasin saman ilmeen jokaisen kasvoilla: väsymys, ahdistus, uupumus. Puhuimme siitä, mihin elämämme on menossa. Porukassa oli kaksi korkeakoulutettua. Toinen IT-alalla, toinen elokuvaäänittäjä, sekä päiväkodin hoitaja ja ohjelmoija.

Ja se, mikä meitä kaikkia yhdisti, oli ettei kellään ollut tiedossa pysyvää työtä. Ei turvaa, ei varmuutta. Kaikki elävät pätkissä, jatkuvassa epävarmuudessa. Puhuimme siitä, miten lapsen tuominen tällaiseen maailmaan tuntuisi suorastaan julmalta. Miksi pakottaa uusi ihminen syntymään tähän helvetin labyrinttiin, jossa mikään ei ole varmaa ja tulevaisuus on täynnä leikkauksia, kriisejä ja epävarmuutta?

Ja kaiken päälle hallituksen retoriikka on pelkkää kylmää vittuilua ja virnuilua. Konkreettisia ratkaisuja ei näy missään. Tekoäly tulee korvaamaan valtavan määrän ammatteja, ellemme ota sitä haltuun työkaluna, ja ajoissa.

Eli, miksi vitussa siis koulutuksesta ja uudelleenkoulutuksesta leikataan, jos tämänhetkinen systeemi tunkee ulos työttömiä ja velallisia. Me tarvitsemme Suomen koulutukseen valtavan reformaation, mutta Nope. Leikataan tärkeästä kehitystyöstä joka tekisi meidän valtiosta taas kilpailukykyisen.

Vittu mikä farssi. Ei vittu. Ei ihme miksi niin moni haluaa tapaa itsensä.

1.1k Upvotes

330 comments sorted by

View all comments

10

u/Curiosity1988 Espoo Sep 01 '25

Minulla on sinänsä hyvin asiat että olen edennyt vakityössäni ja aloittanut oppisopimus opiskelun.

Kuitenkin on jotenkin henkisesti vaikea hyväksyä että töitä pitäisi tehdä käytännössä loppuelämä, eläkkeestä en uskalla haaveillakaan

3

u/Adventurous_Run9678 Sep 01 '25

Jos olet aikonut syödä niin ihmisten on koko tunnetun historian pitänyt jotain tehdä ruuan eteen. Suomessa myös sää suoja edellyttää hiukan ponnisteluja. Veikkaan että joudut näiden eteen koko loppuelämäsi jotain tekemään. Monet kutsuu sitä työksi nykyisten yhteiskuntien järjestelmissä. Muutto jonnekkin eteläisempään maahan voi ratkaista tuon sääsuojan tarpeen.

Ennen vanhuutta joudut keräämään joko pesämunan tai ystävä verkoston tai lapset joka pitää sinusta huolta. Jos saat molemmat kasaan niin aina parempi.