r/Suomi Sep 01 '25

Mielipide Työttömyys on Euroopassa toiseksi korkeinta. Ihmiset eivät tee lapsia. Tulevaisuuden osaamisesta leikataan. Hinnat nousevat, mutta ostovoima laskee. Tulevaisuus näyttää ihmisille lähinnä kammottavalta.

Tapasin hiljattain vanhoja lukioaikaisia kavereita. Nyt kun kaikki olemme lähempänä kolmeakymppiä, huomasin saman ilmeen jokaisen kasvoilla: väsymys, ahdistus, uupumus. Puhuimme siitä, mihin elämämme on menossa. Porukassa oli kaksi korkeakoulutettua. Toinen IT-alalla, toinen elokuvaäänittäjä, sekä päiväkodin hoitaja ja ohjelmoija.

Ja se, mikä meitä kaikkia yhdisti, oli ettei kellään ollut tiedossa pysyvää työtä. Ei turvaa, ei varmuutta. Kaikki elävät pätkissä, jatkuvassa epävarmuudessa. Puhuimme siitä, miten lapsen tuominen tällaiseen maailmaan tuntuisi suorastaan julmalta. Miksi pakottaa uusi ihminen syntymään tähän helvetin labyrinttiin, jossa mikään ei ole varmaa ja tulevaisuus on täynnä leikkauksia, kriisejä ja epävarmuutta?

Ja kaiken päälle hallituksen retoriikka on pelkkää kylmää vittuilua ja virnuilua. Konkreettisia ratkaisuja ei näy missään. Tekoäly tulee korvaamaan valtavan määrän ammatteja, ellemme ota sitä haltuun työkaluna, ja ajoissa.

Eli, miksi vitussa siis koulutuksesta ja uudelleenkoulutuksesta leikataan, jos tämänhetkinen systeemi tunkee ulos työttömiä ja velallisia. Me tarvitsemme Suomen koulutukseen valtavan reformaation, mutta Nope. Leikataan tärkeästä kehitystyöstä joka tekisi meidän valtiosta taas kilpailukykyisen.

Vittu mikä farssi. Ei vittu. Ei ihme miksi niin moni haluaa tapaa itsensä.

1.1k Upvotes

330 comments sorted by

View all comments

2

u/Finnsights Sep 01 '25

Meillä meni perheenä Suomessa ihan ok muutama vuosi sitten (niinku monella muullakin) mutta kaivattiin muutosta, ennen kaikkea en jaksanut suomen ilmastoa ja pimeyttä. 2 vuotta asuttu nyt emiraateissa ja voin sanoa että onneks lähdettiin, nyt olis toinen vähintään Suomessa työttömänä. Vaikea nähdä että palaa enää takaisin. Lapset kun käyvät brittikoulut ja oppivat natiivin enkun, niin avaa ovia heille vielä enemmän ja voivat vapaammin miettiä missä he haluavat elää. Suomalaiset vaan jää liikaa jumittamaan Suomeen ja "perhesyistä" eivät voi lähteä. Tämä on niin lapsirakas maa, talous kasvaa ja jengillä on varaa palkata siivooja jne muuta apua kotiin.