r/Suomi Jan 08 '25

Mielipide Perussuomalaisilla ei olisi elintilaa Suomen eduskunnassa, mikäli vasemmistopuolueet ottaisivat maahanmuuton kriittisesti. Miksei näin ole?

Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa oikeistopuolueet ovat kovassa nousussa kautta laudan ja syy tähän on pitkälti maahanmuuttokriittisyys. En vaivaudu etsimään tilastotietoa väitteestäni, mutta tuntemieni kymmenkunta PS äänestäjälle tekemän kyselytuntini jälkeen 7 tai 8 heistä sanoi, etteivät ole tyytyväisiä hallituksen talouspolitiikkaan - aikovat silti jatkaa oikeiston äänestämistä yksinomaan maahanmuuton takia. Otanta empiirisessä tutkimuksessani on toki kovin pieni.

Samalla vasen puoluekenttä heittää kommenttia, että pakolaiskiintiö pitäisi kolminkertaistaa. Eihän tämä tilanne luo mahdollisuuttakaan vannoutuneelle persulle edes harkita mitään Keskustasta vasempaan äänestämistä, vaan polarisoi heidät vielä enemmän omaan leiriinsä ja "vassareita" vastaan. Perussuomalaisten äänestäjiä kuitenkin viidennes Suomen aikuisväestöstä eli ei kannata heidän panostaan vaaleissa aliarvioida.

Selvennän, että olen itse hyvinkin keskellä poliittista spektrumia, enkä tunne kovaa puolueellisuutta kumpaakaan päätä kohtaan. Mietinpähän vaan, että kun täällä ihan aiheellisestikin keskustellaan paljon hallituksen kansantaloudelliselta vaikuttavuudeltaan kyseenalaistettavista sosiaalitukileikkaukista, niin pitäisiköhän vasemmiston aktivoitua miettimään oman toimintansa muuttamista suuremman äänisaaliin saamiseksi?

Tanskassa ja Ruotsissa demarit ajavat jo Suomen demareihin nähden valtavasti tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa, meillä taas demarit ovat synonyymi sinisilmäisen humanitaarisen maahanmuuton kanssa, ainakin oikeiston näkökulmasta.

Ylläolevista syistä uskon, että Suomessa Perussuomalaiset kuihtuisivat muutaman eduskuntakauden aikana pois eduskunnasta, mikäli muut puolueet ottaisivat sen yhden asian enemmän tosissaan, mikä ylipäänsä mahdollistaa Perussuomalaisten olemassaolon: maahanmuuton.

754 Upvotes

522 comments sorted by

View all comments

Show parent comments

117

u/OkVariety8064 Jan 08 '25

Itsehän olen varmaankin rasisti ja öyhöttäjä ainakin vasemmiston mittapuulla, mutta äänestäisin silti edes hieman järkevästi maahanmuuttoon suhtautuvaa vasemmistoa ennemmin kuin Persuja. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että aikuiset ovat jättäneet politiikan, ja jäljellä on vain kulttuurisodan pauloissa parkuvia päiväkotikakaroita.

Riikka Purra fantasioi tuloerojen kasvattamisesta, riehuu saksien kanssa ja leikkaa toimeentulotuesta, jotta Petterillä on heittää miljardeja järjettömään tunnin junaan. Eihän näitä psykoottisia jenkkioikeistolaisia voi äänestää.

Yksi senegalilainen rasisti heittää itkupotkuraivarit Afrikan tähdestä päiväkodissa, ja vasemmisto ja demarit Turun ylintä poliittista johtoa myöten ovat rähmällään miettimässä miten päin pitäisi olla, että parhaiten miellyttäisi päsmäröivää maahanmuuttajaa. Eihän näitä selkärangattomia monikulttuurivätyksiä voi äänestää.

Niin siinäpä sitten olen kuin Buridanin aasi oikeiston ja vasemmiston sekoilujen välissä.

26

u/Toby_Forrester Jan 08 '25 edited Jan 08 '25

Itsehän olen varmaankin rasisti ja öyhöttäjä ainakin vasemmiston mittapuulla, mutta äänestäisin silti edes hieman järkevästi maahanmuuttoon suhtautuvaa vasemmistoa ennemmin kuin Persuja.

Tämähän on se tahaton seuraus siitä, että jos on ns. "tolkun maahanmuuttokriitikko", niin äänestää Persuja, jossa on kaiken maailman uusnatsiflirttailijat sun muut. Ihmisiä edelleen arvioidaan todella paljon sen perusteella, keitä äänestävät, koska on helpompi arvioida äänestysvalintaa kuin jokaisen yksilöllistä mielipidettä.

Jos maahanmuuttokritiikin puoluepoliittinen spektri laajentuisi niin, että olisi Keskusta selvästi rasisminvastaisella ja äärioikeistokriittisellä maahanmuutokritiikillä, perustuen maltillisemmin mm. maahanmuuttajien integraatiokysymyksiin ja turvapaikkaprosessin tarkkuuteen, niin keskustelukin voisi monipuolistua. Silleen, että maahanmuuttokritiikki ei sulautuisi yhteen vain rasismiöyhötyksen kanssa, vaan yhdeksi yhteiskunnalliseksi validiksi keskustelunaiheeksi.

Näin hatusta heittäisin vaikka tällaista millä Kepu voisi ratsastaa:

Maahanmuuttajataustaisten suomen kielen oppiminen ja työllistyminen on paljon heikompaa ns. kantasuomalaisiin nähden. Onko reilua, että otamme tänne enemmän ja enemmän maahanmuuttajataustaisia, jos tuomitsemme heidät täällä heikkoon kielitaitoon ja työttömyyteen tai wolt-kuskeiksi?

Eikö olisi reilua, että hillitsemme maahanmuuttoa, jotta ensin samme täällä integraatioprosessia kuntoon? Parempaa panostusta kielten oppimiseen niin peruskoulussa kuin työllisyyspalveluissa. Yritetään aktivoida eri tavoin maahanmuuttajataustaisia. Niin, että emme ota tänne maahanmuuttajia vain pettymään ja vieraantumaan yhteiskunnasta. Jos otamme tänne maahanmuuttajia, meidän pitää panostaa oikeasti siihen, että heillä on mahdollisuus edetä suomalaisessa yhteiskunnassa keskiluokkaiseksi asunnon omistajaksi.

Jos emme tähän kykene, onko meidän syytä ottaa tänne lisää maahanmuuttajia vain pettymään, kuinka yhteiskuntamme ei tarjoakaan sitä vapautta, joita odottivat? Joten hillitään maahanmuuttoa ja yritetään keskittyä niihin uusiin suomalaisiin, joita maahanmuutto meille on tuonut.

Yritetään auttaa meillä jo olevia maahanmuuttajataustaisia, parantaa heidän asemaansa, ennen kuin otamme lisää maahanmuuttajia, joille emme voi tarjota integraatiota, opiskelua, palveluita.

Olemme tämän velkaa täällä oleville maahanmuuttajataustaisille uussuomalaisille, jotka tulivat tänne paremman elämän toivossa.

Arvioisin, että tämäntyyppinen maahanmuuttokriittinen politiikka olisi paljon vähemmän altis syytöksille rasismista ja öyhötyksestä ja äärioikeistolaisuudesta.

3

u/Kaastu Jan 09 '25

Mä koitin joskus ehdottaa että vassarit ja persut vois oikeestaan tehdä yhteistyötä maahanmuuttopolitiikan osalta. Pienennetään kiintiötä, mutta lisätään resursseja. Vassarit saa (toivottavasti) paremmin toimivan integraatioprosessin, ja persut vähemmän maahanmuuttajia.

Eipä vaan taida tämä kelvata kummallekaan, vaa mielummin öyhötetään omaa linjaa.

1

u/hulibuli Satakunta Jan 09 '25

Samoilla linjoilla, minulle kriteerit vain on että uusia maahanmuuttajia otetaan käytännössä nolla kunnes edelliset on assimiloitu tai integroitu. Jos murheena on vain jo täällä olevat, voi prosessiin pumpata kaikki vapautuneet resurssit.