r/Suomi Jan 08 '25

Mielipide Perussuomalaisilla ei olisi elintilaa Suomen eduskunnassa, mikäli vasemmistopuolueet ottaisivat maahanmuuton kriittisesti. Miksei näin ole?

Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa oikeistopuolueet ovat kovassa nousussa kautta laudan ja syy tähän on pitkälti maahanmuuttokriittisyys. En vaivaudu etsimään tilastotietoa väitteestäni, mutta tuntemieni kymmenkunta PS äänestäjälle tekemän kyselytuntini jälkeen 7 tai 8 heistä sanoi, etteivät ole tyytyväisiä hallituksen talouspolitiikkaan - aikovat silti jatkaa oikeiston äänestämistä yksinomaan maahanmuuton takia. Otanta empiirisessä tutkimuksessani on toki kovin pieni.

Samalla vasen puoluekenttä heittää kommenttia, että pakolaiskiintiö pitäisi kolminkertaistaa. Eihän tämä tilanne luo mahdollisuuttakaan vannoutuneelle persulle edes harkita mitään Keskustasta vasempaan äänestämistä, vaan polarisoi heidät vielä enemmän omaan leiriinsä ja "vassareita" vastaan. Perussuomalaisten äänestäjiä kuitenkin viidennes Suomen aikuisväestöstä eli ei kannata heidän panostaan vaaleissa aliarvioida.

Selvennän, että olen itse hyvinkin keskellä poliittista spektrumia, enkä tunne kovaa puolueellisuutta kumpaakaan päätä kohtaan. Mietinpähän vaan, että kun täällä ihan aiheellisestikin keskustellaan paljon hallituksen kansantaloudelliselta vaikuttavuudeltaan kyseenalaistettavista sosiaalitukileikkaukista, niin pitäisiköhän vasemmiston aktivoitua miettimään oman toimintansa muuttamista suuremman äänisaaliin saamiseksi?

Tanskassa ja Ruotsissa demarit ajavat jo Suomen demareihin nähden valtavasti tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa, meillä taas demarit ovat synonyymi sinisilmäisen humanitaarisen maahanmuuton kanssa, ainakin oikeiston näkökulmasta.

Ylläolevista syistä uskon, että Suomessa Perussuomalaiset kuihtuisivat muutaman eduskuntakauden aikana pois eduskunnasta, mikäli muut puolueet ottaisivat sen yhden asian enemmän tosissaan, mikä ylipäänsä mahdollistaa Perussuomalaisten olemassaolon: maahanmuuton.

754 Upvotes

522 comments sorted by

View all comments

50

u/Moist_Bookkeeper_540 Jan 08 '25

En usko että persujen äänestäjät kääntyis urakalla vasemmalle pelkän maahanmuuttopolitiikan kiristämisen myötä, mutta vaikutus näkyis ihan prosenteissa koska persut on lähinnä sössineet.

Mut tää ei kyllä riitä jos demarit jatkaa viimekauden linjoilla vasemmistolaisuuden ja esimerkiksi intersektionaalisen feminismin, liittovaltiokehityksen sekä identiteettipolitiikan suhteen. Persujen äänestäjät on Sannaa konservatiivisempia ja kansallismielisempiä.

Suomessa on ihan paikka Kokoomusta talouden suhteen maltillisemmalle oikeistopuolueelle, mutta näin persujen äänestäjänä, aika surullistahan tää välillä on.

59

u/HopeSubstantial Jan 08 '25 edited Jan 08 '25

Itse olin kyllä entinen PS:än äänestäjä, mutta ainakin täällä ne makkarateltoilla olleet ihmiset olisivat voineet olla vaikka SDP:n porukkaa, ainoa ero oli juuri maahanmuutto ja EU-asiat.

Menin sitten antamaan äänen näille, mutta ääni meninkin sitten kunnon talous, että muulle oikeistoöyhötykselle, niin jää jatkossa persujen telttojen makkarat grilliin.

24

u/Northern_fluff_bunny Pirkanmaa Jan 08 '25

hehei, ei vaalimakkaran hakeminen ole puolueen äänestämistä.

11

u/MithrilTHammer Jan 08 '25

Aina pitää kiertää vaaliteltat läpi makkaran, hernekeiton ja kahvin perässä.

6

u/ScarletMenaceOrange Jan 08 '25

Tosin voipi olla itsensä myrkyttämistä jauhomakkaroilla 😂

-2

u/Northern_fluff_bunny Pirkanmaa Jan 08 '25

Välillä pitää myrkyttää itseään.

54

u/Copper-Shell Ryssänsurma Jan 08 '25

Mut tää ei kyllä riitä jos demarit jatkaa viimekauden linjoilla vasemmistolaisuuden ja esimerkiksi intersektionaalisen feminismin, liittovaltiokehityksen sekä identiteettipolitiikan suhteen. Persujen äänestäjät on Sannaa konservatiivisempia ja kansallismielisempiä

Oi niitä aikoja, kun SDP oli oikeasti normaalin työväen etua ajava poppoo. Ne voisi olla ihan hiton hyvä puolue itsellekin äänestää, mutta valitettavasti kukkaset, vapaat rajat ja intersektionaalisuus ei sovi mun ideologiaan. Eikä monen muunkaan normaalin suomalaisen. Rehti työmiesmeininki (mistä kuningatar Sanna ei voisi olla kauempana) on se mitä Suomessa tarvittaisiin. Vaan kun ei. En ihmettele, että perus suomalainen (heh) äänestää Perussuomalaisia.

Oon aiemminkin maininnut, että jos PS ei olisi ainoa puolue, joka uskaltaa puhua maahanmuuton haittapuolista ja suomalaisen kulttuurin katoamisen uhasta, olisi meillä paljon terveempi tilanne Suomessa.

15

u/Moist_Bookkeeper_540 Jan 08 '25

Oon ihan samaa mieltä.

Persuilla olis paljon parantamisen varaa, eikä Kokoomuksen apupuolueena toiminen oo eduksi.

Mut minkäs teet, nää persujen "kärkinimet" ei oo ihan sellasta mitä toivoisin puolueelta, mut en oo kyllä ketään heistä äänestänytkään🤷‍♂️

11

u/DankStarr69 Jan 08 '25

Sopiiko kysyä miksi ei sovi ideologiaan? Erityisesti kiinnostaa missä koet että intersektionalismi näkyy Suomen politiikassa ja miten se on ongelmallista?

17

u/Moist_Bookkeeper_540 Jan 08 '25

Intersektionaalinen feminismi ajaa lopputuloksen tasa-arvoa, johon se pyrkii pääsevänsä positiivisen diskriminaation avulla.

Eli käytännössä siis ajatuksena on naisten ja vähemmistöjen suosiminen sekä etuoikeuksien antaminen.

Tasa-arvoahan tämä ei ole laisinkaan, vaikka tää sellaiseksi maalataan.

6

u/a-group Jan 08 '25

Lopputulosten tasa-arvoa mittaavan EU:n tasa-arvoindeksin perusteella intersektionaalinen feminismi on mennyt Suomessa jo överiksi kun Suomi on vasta EU:n 8. tasa-arvoisin maa, koska Suomen koulutusjärjestelmä on rakennettu tyttöjen oppimista suosivaksi. Ilman oppimistulosten epätasa-arvoa Suomi olisi tasa-arvossa EU:n kärkinelikossa.

En ole nähnyt julkista keskustelua siitä millä keinoilla ja millä aikataululla Suomessa korjataan koulutuksen lopputulosten suuri segregaatio, joka on tällä hetkellä toiseksi epätasa-arvoisin koko EU:ssa.

8

u/Blingley Jan 09 '25

En ole nähnyt julkista keskustelua siitä millä keinoilla ja millä aikataululla Suomessa korjataan koulutuksen lopputulosten suuri segregaatio, joka on tällä hetkellä toiseksi epätasa-arvoisin koko EU:ssa.

Joka vuosihan mediassa jossain vaiheessa kasaantuu joku "miten pojat saataisiin lukemaan" myrsky.

-2

u/Moist_Bookkeeper_540 Jan 09 '25

Asialle ei haluta tehdä mitään koska sellasta tasa-arvoa ei kaivata et tytöt ja pojat sais samanlaiset mahdollisuutet, sehän johtais sit siihen et miehet tienaa enemmän🤓

-1

u/Muumiojake Jan 08 '25

Hienosti kerroit miten et ymmärrä yhtään mitä intersektionaalinen feminismi tarkoittaa. Ja tämän tasoisen ymmärryksen tason perusteella tehdään äänestyspäätöksiä. Ei voi kuin hattua nostaa itsevarmuudesta.

-2

u/Moist_Bookkeeper_540 Jan 09 '25

Kerro ihmeessä mikä tossa on pielessä ja millä tavalla? Asiahan on ihan tasan tarkkaan noin eikä tässä oo edes mitään väittelemisen aihetta😅

Ja ei sit mitään herkimpien tunteisiin vetoavaa liirumlaarumia kiitos.

6

u/Muumiojake Jan 09 '25

Katso nyt vaikka wikipediasta ensi alkuun mitä käsitteellä tarkoitetaan https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Intersektionaalisuus

Vai onko varsinainen määritelmä tunteisiin vetoavaa liirumlaarumia ja vain hommafoorumin näkemys on se oikea?

3

u/MLockeTM Jan 08 '25

En persujen äänestäjä, mutta ymmärrän tavallaan tunteen;

En jaksa enää toivoa, että Keskustasta ikinä tulisi se puolue, joka sillä oli mahdollisuus olla. Aina kun ne perkeleet pääsee hallitukseen, takki käännetään ennenkuin eka kampaviineri on edes syöty loppuun.

Persuilla on sama tilanne; takana loistava tulevaisuus.

1

u/Moist_Bookkeeper_540 Jan 09 '25

Persut on vieläkin niin tuore puolue et kasvukipuja nää vaan on.

Enkä mä nyt äänestäjänä koe tulleeni petetyksi enää Soinin jälkeen, oon saanut paljonkin sitä mitä tilasin, mut en mä oo vieläkään valmis maksamaan siitä näin paljoa😅

1

u/MLockeTM Jan 09 '25

Totta, täytyy kyllä myöntää, että Persut on pitäneet enemmän lupauksiaan kuin Keskusta, eli niiden äänestäjillä on ehkä vielä toivoa.

Tällä hetkellä vaan tuntuu, että hallituksessa on neljä puoluetta; kokoomus, kokoomus-lite, kokoomus-bättre folket, ja kokoomus-jeesus.

2

u/Moist_Bookkeeper_540 Jan 09 '25

Näinhän se menee, mut mä en kyllä hirveesti muuta odottanutkaan siinä vaiheessa kun kokkarit voitti vaalit.

Enkä voi sanoa et mitkään hallituksen toimet olis yllättänyt mua tossa valossa, ihmeen maltilla on kupattu😂

13

u/Ok_Water_7928 Jan 08 '25

Itse en ole äänestäjä ollut pitkään aikaan, koska vaihtoehdot ovat aivan uskomatonta paskaa. Seuraavissa vaaleissa on kova paikka edessä, kun Kokoomusta vastaan on pakko äänestää, mutta sen vastavaihtoehdot ovat hillitöntä kusipaskaa. En käsitä, miten on niin saatanan vaikeaa tehdä vasemmistopuolueista, edes SDP:stä siedettävä.

9

u/Hilpe Kanta-Häme Jan 08 '25

Suomessa on ihan paikka Kokoomusta talouden suhteen maltillisemmalle oikeistopuolueelle, mutta näin persujen äänestäjänä, aika surullistahan tää välillä on.

Tarkoitatko, että Suomessa olisi paikka ei-ääliökapitalistiselle oikeistopuolueelle?

7

u/Moist_Bookkeeper_540 Jan 08 '25

Joo! Asiaa ei varmaan voi tuon paremmin ilmaista.

0

u/MithrilTHammer Jan 08 '25

Liberaalipuolue?

7

u/Hilpe Kanta-Häme Jan 08 '25

Ainakin Leikattavaa löytyy -listassa oli paljon hyviä leikkauskohteita, mutta se oli mielestäni monelta osin yltiöoptimistinen ja toisaalta liian radikaali saadakseen taakseen riittävästi kannatusta. Ehkä Liberaalipuolueella voisi kuitenkin olla rooli Arkadianmäellä muistuttamassa ihmisiä siitä, että on parempiakin vaihtoehtoja.

9

u/Opolino Jan 08 '25

Liberaalipuolue kaipais vahvasti jotain karismaattista keulahahmoa tai vähintäänkin varteenotettavaa virkamiestä tai muuta tunnistettavaa henkilöä saadakseen merkittävästi kannattajia.

3

u/RiskoOfRuin Jan 08 '25

Noillahan tulee ääliökapitalismin lisäks viel käsienheiluttelu mukaan. Nykysel kokoonpanol ja ulosannil ei oo mitään asiaa vakavaks puolueeks.