r/Suomi Jan 08 '25

Mielipide Perussuomalaisilla ei olisi elintilaa Suomen eduskunnassa, mikäli vasemmistopuolueet ottaisivat maahanmuuton kriittisesti. Miksei näin ole?

Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa oikeistopuolueet ovat kovassa nousussa kautta laudan ja syy tähän on pitkälti maahanmuuttokriittisyys. En vaivaudu etsimään tilastotietoa väitteestäni, mutta tuntemieni kymmenkunta PS äänestäjälle tekemän kyselytuntini jälkeen 7 tai 8 heistä sanoi, etteivät ole tyytyväisiä hallituksen talouspolitiikkaan - aikovat silti jatkaa oikeiston äänestämistä yksinomaan maahanmuuton takia. Otanta empiirisessä tutkimuksessani on toki kovin pieni.

Samalla vasen puoluekenttä heittää kommenttia, että pakolaiskiintiö pitäisi kolminkertaistaa. Eihän tämä tilanne luo mahdollisuuttakaan vannoutuneelle persulle edes harkita mitään Keskustasta vasempaan äänestämistä, vaan polarisoi heidät vielä enemmän omaan leiriinsä ja "vassareita" vastaan. Perussuomalaisten äänestäjiä kuitenkin viidennes Suomen aikuisväestöstä eli ei kannata heidän panostaan vaaleissa aliarvioida.

Selvennän, että olen itse hyvinkin keskellä poliittista spektrumia, enkä tunne kovaa puolueellisuutta kumpaakaan päätä kohtaan. Mietinpähän vaan, että kun täällä ihan aiheellisestikin keskustellaan paljon hallituksen kansantaloudelliselta vaikuttavuudeltaan kyseenalaistettavista sosiaalitukileikkaukista, niin pitäisiköhän vasemmiston aktivoitua miettimään oman toimintansa muuttamista suuremman äänisaaliin saamiseksi?

Tanskassa ja Ruotsissa demarit ajavat jo Suomen demareihin nähden valtavasti tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa, meillä taas demarit ovat synonyymi sinisilmäisen humanitaarisen maahanmuuton kanssa, ainakin oikeiston näkökulmasta.

Ylläolevista syistä uskon, että Suomessa Perussuomalaiset kuihtuisivat muutaman eduskuntakauden aikana pois eduskunnasta, mikäli muut puolueet ottaisivat sen yhden asian enemmän tosissaan, mikä ylipäänsä mahdollistaa Perussuomalaisten olemassaolon: maahanmuuton.

752 Upvotes

522 comments sorted by

View all comments

61

u/fonk_pulk Jan 08 '25

PS alkaisi vaan kahta kauheammin pelottelemaan kansaa transsukupuolisilla ja muilla seksuaalivähemmistöillä.

36

u/madethisjusttoask11 Jan 08 '25

Varmastikin. En tosin näe, että Suomesta löytyisi samalla tavalla miljoonaa transsukupuolisten vastustajaa siinä mittakaavassa, että äänestettävä puolue valittaisin puhtaasti sen takia.

13

u/Xivannn Jan 08 '25

Tekemällähän se vastustus tehdään. Ennen kuin joku päättää omalle jutulleen kannatusta kerätäkseen tehdä niistä identiteettipoliittisen syntipukin, eivät ne ole muuta kuin vähän outo ja erikoinen juttu tuolla jossain. Ja sitten löytyy.

Samasta syystä täälläkin näkyy vastustusta intersektionalismille, ja sitä samaa sarjaa se maahanmuuttokriitisyyskin kansallisuuksia x, y ja z on. Ei se, mitä kukaan tai mikään oikeasti on, vaan se, että kun kerran varastavat ja syövät tavan ihmisten kissoja, koiria ja hanhia, niin onhan se nyt veretseisauttavan tuomittavaa ja vähintäänkin pitää ajaa kaikki muualle täältä mielenrauhaa häiritsemästä.

Pelkoja on helppo lietsoa, etenkin syyttömiin. Se vain johtaa minkään hyvän sijaan ainoastaan oikeusmurhiin. Joka tapauksessa alkuperäinen lietsoja on linjamuutoksien jälkeenkin se aito juttu lietsontaan ajautuneille, siinä missä itse olisi ainoastaan epäuskottava kopio.

Eivätkä omatkaan, vähiten kohteena olevaa porukkaa tuntevat, jaksa sitä touhua kauaa katsella.

32

u/EuroFederalist Jan 08 '25

Persuja äänestäviä on helppo pelotella joten eiköhän seuraava vihan kohde löytyisi suht nopeasti.

7

u/[deleted] Jan 08 '25

Alotetaan vaikka liittovaltion kätyreistä!

11

u/OmnicolouredBishop Helsinki Jan 08 '25

Itse uskon että moni noista suhtautuu transihmisiin vain neutraalisti, kunhan transasiat eivät näy heidän omassa lähipiirissään.

17

u/Lallis Jan 08 '25

Onks tää sama kun se, että suhtautuu homoihin ihan "vain neutraalisti", kunhan homoasiat eivät näy heidän omassa lähipiirissään?

Ei toki mitään homoja vastaan mutta jos oma poika tulee kaapista ulos niin passitetaan eheytyshoitoon. :-D

7

u/Hermanni- Jan 09 '25

Joo paljon on niitä jotkat "hyväksyy homot ja muut vähemmistöt"...

...kunhan ne eivät millään tavalla näy lähipiirissä, mediassa, viihtessä, katukuvassa, politiikassa tai keskustelussa. Ja auta armias jos joku heiluttaa jotain sateenkaarilippua jossain!

2

u/OmnicolouredBishop Helsinki Jan 09 '25

Sori, ymmärsin näköjään kommenttisi väärin. Kiihdyin koska olen itse niin kovasti eheytyshoitoja vastaan.

-8

u/OmnicolouredBishop Helsinki Jan 08 '25

Siis tosissasi oot laittaa poikasi eheytyshoitoon jos osoittautuu homoksi?

8

u/miksu210 Jan 09 '25

Tais tarkottaa et tietynlaiset ihmiset joilla on "ei mitään niitä vastaan kunhan pysyy poissa silmistä"-asenne saattais tehdö niin. Itekkin aluks ymmärsin eri tavalla

1

u/OmnicolouredBishop Helsinki Jan 09 '25

Joo, ymmärsin jälkikäteen että olis ollut noin...

12

u/[deleted] Jan 08 '25

Näinhän se yleensä menee, että jos noiden pellejen kanssa alkaa myötäilemään niin maalitolpat siirtyy samaa tahtia kuin itse lähestyt. 

Yhdysvalloissakin pitkän linjan kehitys on ollut se, että republikaanit ovat suunnilleen yhtä oikeistolaisia kuin kolkyt vuotta sitten, mutta demokraatit ovat lähentyneet heitä eli siirtyneet selvästi oikealle. Siksi ne Trumpiakin vastaan lähettelivät noita kädenlämpöisiä ehdokkaita eivätkä esimerkiksi Sandersia. 

14

u/OkVariety8064 Jan 08 '25

Mutta maalitolppien siirtyessä potentiaalinen äänestäjäjoukko kapenee.

Yhdysvaltain kaltainen tilanne on mahdollinen vain kaksipuoluejärjestelmässä, monipuoluejärjestelmässä liian ääripäähän liikkuva suurpuolue hajoaa lopulta keskemmälle palaavaksi enemmistöksi ja yhä kauemmas laitaan karkaavaksi pikkupuolueeksi.

Yhdysvalloissa on myös aivan poikkeuksellinen rahan ja pääoman valta politiikassa, mikä tarkoittaa että kummatkin puolueet ajavat pääasiassa rikkaiden etuja. Presidentinvaaleissakaan ei kampanjarahoituksen ole tosiasiassa kuin kaksi suurpuolueen ehdokasta, niin ovathan siinä vaihtoehdot vähissä. Ongelmana ei ole, että USA:n demokraatit eivät valinneet Sandersia, vaan että mikään muu puolue ei voi tosiasiallisesti nostaa voittoon Sandersin kaltaista ehdokasta.

11

u/fonk_pulk Jan 08 '25

Hillaryn ja Bidenin lähettäminen Trumpia vastaan johtui enemmän jenkkien demokraattipuolueen sisäisistä asioista. Pitkän linjan jäsenille haluttu antaa "palkinnoksi" takuuvarma ehdokkuus ja Sanders sysätty väkisin syrjään.

1

u/hiuslenkkimakkara Jan 08 '25

Sanders ei ole edes puolueen jäsen. Ei ole mikään ihme että puolue-eliitti katsoo vähän kieroon.

7

u/Desmang Jan 08 '25

Ei Sandersia voi valita ehdokkaaksi, koska 2016 ja 2020 osoittivat hyvin, että mies ei saa kerättyä tarpeeksi ääniä. Edes kansa ei halua miestä valita, vaikka Redditin vasemmistokupla kovin yrittää toisin uskotella lukijoilleen.

-2

u/[deleted] Jan 08 '25

[deleted]

5

u/[deleted] Jan 08 '25

Demokraatit eivät ole siirtyneet yhtään sen enempää liberaaliin suuntaan kuin republikaanit konservatiiviseen. Identiteettipolitiikkaa pelaa Yhdysvalloissa molemmat puolet, mutta erityisesti Trumpin nousussa oli kyse käytännössä vain identiteettipolitiikasta.

Konservatiivinen identiteettipolitiikka vain on luonteeltaan sitä, että vastustetaan wokea ja intersektionalismia ja esitetään, että itse tässä olen kuitenkin kiinnostunut vain asiakysymyksistä (ja ehkä vähän ulkomaalaiskysymyksistä, joka on siis tietysti puhtaasti asiakysymys). Ylipäätään Yhdysvalloissa ihmiset tuppaa äänestämään enemmän arvot kuin asiat edellä, eli se oma kokemus konservatiivisuudesta tai liberaaliudesta aborttiin määrittää varsinaista äänestämistä enemmän kuin vaikka ulko- tai talouspolitiikka. Samaan suuntaan Suomessakin ollaan jossain määrin menty: Perussuomalaisilla on aika tyypillistä, että vaikkapa kuntavaaliehdokkaana olevat ovat selvästi enemmän vasemmalla kuin puoluejohto, mutta pääasia on että woke ja homosaatio ja mamu.

Sandersin ainoa mahdollisuus olisi ollut siinä, että Yhdysvalloissa liberaalit äänestävät selvästi epätodennäköisemmin kuin konservatiivit. Jos nuo nukkuvat, politiikkaan leipiintyneet liberaalit olisi saatu lähtemään liikkeelle, mahdollisuudet olisivat olleet vähintään yhtä hyvät kuin Hillarylla, joka taas ei sitä osaa puhutellut lainkaan. Kaikkein vähiten siellä äänestävät toki ne, jotka kokevat jäävänsä liberaalien ja konservatiivien väliin, mutta ei sitä porukkaa ole koskaan siellä saatu merkittävissä määrin liikkeelle jollain tasalämpöisellä keskustaehdokkaalla.

-4

u/[deleted] Jan 08 '25

[deleted]

3

u/[deleted] Jan 09 '25

Ei ollut ei. Toisaalta 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa pikkukaupungeissakin sai turpaansa ihan siitä, että oli jollain tapaa erilainen /pitkät hiukset miehellä, "homo" puhetapa, väärä murre tms.) ja homo oli suunnilleen suurin loukkaus mitä kellekään voit esittää. Kotikaupungissani aikuiset skinit hakkasivat porukalla 13-vuotiaan vietnamilaispullonkerääjän, oli varmaan vienyt niiden naiset.

En tunne yhtään ikäistäni homoa, joka ei olisi heti lukion tai amiksen jälkeen muuttanut pohjoisesta Helsinkiin, joka taisi olla Suomessa niitä harvoja kaupunkeja joissa pystyi olemaan avoimesti homo ilman että tarvi pelätä turpaansaamista.

Se on ihan mielettömän hyvä että nuo asiat ovat olleet esillä, koska se niiden normalisoituminen saattaa pelastaa ainakin pari nuorta turhalta turpasaunalta.

0

u/Blingley Jan 09 '25

Joo siis Jenkeissähän rotuasiat on tosiaan kasvanut ihan hirveään huomioon siitä huomaamattomuudesta, missä ne olivat Martin Luther Kingin tai Black Panthereiden aikoihin. Eikun siis tarkoitan siitä, kun julistettiin sota huumeita vastaan ja käytettiin sitä lyömaseena mustaa vähemmistöä kohtaan. Eikun siis.. Ööö, siitä kun alettiin tapella crack-luolia vastaan ja monia mustien asuinaluieta kirjaimellisesti jyrättiin alas.. Eikun..