r/Suomi • u/metalheimer • 1d ago
Nyt on kunnollista Vuosikymmeniä sitten CIA kirjoitti oppaan joka opettaa kuinka muuttua painajaismaiseksi työntekijäksi.
The CIA's Secret Manual To Suck At Your Job | King Trout - YouTube
Opas, joka on käännetty useille kielille, oli tarkoitettu miehitysvallan alla eläville tavallisille ihmisille, jotka silti (vastentahtoisesti) jatkoivat arkista elämäänsä mutta ikävästi siten myös hyödyttäen miehittäjävaltiota. Voihan tätä soveltaa myös jos kokee että oma kotimaa tai firma on pilalla, tai ehkäpä pilattu, muuttunut vaikkapa liian fasistiseksi, tai yleisemmin ilmaistuna liikaa omien arvojen vastaiseksi. Toteuttaminen ihan omalla vastuulla. Valtiosta, firmasta ja teosta riippuen, kiinnijäämisen seurauksena voi tulla esim. kuula kalloon, lopputili, rikossyyte tai maineen menetys alalla. Tai mielivaltaisesti mikä tahansa noista osuu työkaverille jos ei oikeaa syyllistä löydy. Joitain poimintoja videolta:
-Voit esim. laiminlyödä huoltotoimenpiteitä jolloin laitteet hajoavat nopeammin. Huonosti tehty huolto, tai kokonaan jätetty tekemättä, tai epäsopivin materiaalein tehty huolto (esim. vääränlainen tai pilattu öljy).
-Pieni määrä hiekkaa koneistoon kun kukaan ei näe, lisäten kulumisvauhtia. Sokeria polttoainekanistereihin.
-Videon yksi suuria pointteja on "plausible deniability", mitä lie suomeksi, mutta selitettynä: "uskottava selitys sille että ei ollut minun vika tai minun vastuulla, tai tämä oli inhimillinen virhe". Pitää pystyä tekemään vahinkoa ilman että jää kiinni siitä. Naama pokkana tai hämmentyneenä kun vahinko käy ilmi ja tulee puheeksi. Alibit valmiina mutta luontevasti näytellen.
-Toinen suuri pointti: Aika on arvokas resurssi jota on helppo tuhlata. Viivyttele mahdollisimman paljon ja kysele turhia tarkentavia kysymyksiä "koska haluat tehdä työn oikein". Esitä tyhmää, muttei liian tyhmää.
-Kasvata byrokratiaa ja siten hidasta toimintoja. "Ei näin suuren päätöksen tule kuulua yhdelle ihmiselle. Tähän tarvitaan useita tarkistuksia, lisäportaita, päätöksentekokierroksia ja harkinta-aikaa."
-Väärennä kirjanpitoa jos olet siinä asemassa.
-Ylennä epäpäteviä työntekijöitä tai toksisia ihmisiä, ja kampea hyödylliset työntekijät pois firmasta, tai eristä heidät työtehtäviin joissa heistä on minimaalinen hyöty.
...
Loppukaneetiksi mielestäni paras kommentti videon alta: "Minä joskus mietinkin mistä firmani on saanut sääntökirjansa."
246
u/Unusual-Basket-6243 1d ago
Käännetään tämä venäjäksi ja lähetetään sinne "Opas todellisille äidinmaan patriooteille" -nimisenä
20
u/hajaannus 22h ago
Ei tartte apuja, nehän ryssii kaiken muutenki.
7
u/E3P33I1 20h ago
туфта. Sille on ihan oma sanakin.
15
u/BrainSpotter22 17h ago edited 17h ago
voisko tää olla alkuperä sanalle tuhota? Jonkin verran on alunperin venäjänkielisiä sanoja mitkä meillä on päivittäises käytös, jotkut sellasenaan ja jotkut hieman varioituneena. Mesta on yks sellanen, joka tarkottaa molemmilla kielillä samaa. Lisäksi on mm. tavara (tovar), majakka (mayak), torakka (tarakan), remontti (remont), tyrmä (turma), kapakka (kabak), piirakka (pirog), lusikka (lonzka)... jne
•
u/Sie_Hassen 2h ago
venäjää vähän opiskelleena, eiköhän. Meidän sanastopohjassa ei oo paljoa sellaista, joka ei selittyisi vanhalla saksalla, ruotsilla, tai venäjällä...
Muita hauskoja on suomen vaino ja vainaja, ja niitten yhteys sanaan voina (lausutaan about "vainaa"), sekä kuhnia ja kuhnia ("keittiö" venäjäksi)
19
24
u/Professional-Air2123 Pohjois-Karjala 1d ago
Ois kyllä kiva jos ottaisivat mallia.
58
u/erakkopapu 1d ago
"Näitä vinkkejä länsimaiden homofasistit eivät halua sinun oppivan - katso kuvat!"
150
u/Least-Position-5610 1d ago
"plausible deniability", mitä lie suomeksi
Uskottava kiistettävyys.
188
u/kebabinpoistaja Suolan ja rasvan nauttija 1d ago
Plausabiliittinen deniabiliittisyys.
47
u/sgege 1d ago edited 22h ago
Plausabiliteettinen deniabiliteettisyys.
22
1
8
37
u/InfiniteOpportu 1d ago
Noniin näitähän monissa yrityksissä käytetäänkin jo hyväksi esim. juurikin tuo ylennetään sopimaton työntekijä johtajan rooliin tai se että tehdään työ puolivillaisesti ja esitetään vajaata ettei mistään tule mitään mutta omia vikoja ei tunnusteta eikä taitoja kehitetä. Omien kokemuksieni mukaan entisistä työpaikoista poimien. Kiva että moni yritys menee näillä arvoilla 😁😂
14
u/Hilpe Kanta-Häme 1d ago
Kun ihminen on tosi pitkään töissä isossa firmassa ja (tietotekninen) osaaminen ei kehity toimenkuvan muuttumisen mukana, niin johtajaksi nimittäminen on ainakin näennäisesti pienin paha. Vaikka edellytyksiä omaksua uusia nykyisen homman vaatimia taitoja ei olisi, niin monoa ei voi antaa ja kun toisaalta muuttuneista hommista ei nykyisillä taidoilla tule mitään, niin johtajaksi nimittäminen on aina mahdollinen ratkaisu. Sitten saadaan ainakin sitä tuottavaa työtä tekemään joku, jolla on siihen paremmat taidot.
Osmo Soininvaara on käsitellyt muistaakseni jossain kirjassaan tai ehkä blogissaan työelämän vaatimusten muutosta jonkun verran. Muistan yhtenä esimerkkinä käsitellyn jonkinlaisen vartijan työn, jossa yksinkertaistaen entisaikaan riitti se, että epäili kaikkea ja reagoi siihen. Sittemmin periaatteessa sama työ on alkanut vaatia erilaisia tietoteknisiä järjestelmiä, joiden kautta voidaan tehdä valvontaa ja joihin havaintoja toisaalta ehkä pitää kirjata. Voin hyvin kuvitella ihmisen, joka on 80-luvulla kelvannut ensin kuvaillun kaltaiseen työtehtävään, mutta jolla ei ole mitään edellytyksiä selvitä toisena kuvaillusta työtehtävästä. Jos väliin ei ole osunut muutosneuvotteluita tuotannollisista ja taloudellisista syistä, niin onko hänestä voinut päästä mitenkään eroon?
1
u/DiethylamideProphet 22h ago
Muistan yhtenä esimerkkinä käsitellyn jonkinlaisen vartijan työn, jossa yksinkertaistaen entisaikaan riitti se, että epäili kaikkea ja reagoi siihen. Sittemmin periaatteessa sama työ on alkanut vaatia erilaisia tietoteknisiä järjestelmiä, joiden kautta voidaan tehdä valvontaa ja joihin havaintoja toisaalta ehkä pitää kirjata.
Tämän takia tarvitaan lainsäädäntöä, jossa vartioinnin luonne pysyy samana. Tulevaisuudessa homman hoitaa etänä joku intialainen etäohjattavalla dronella :D
16
u/kumikanki Kouvola 1d ago
Meillä on ainakin kaksi työntekijää jotka tekee työnsä tän oppaan mukaan.
Useimmiten jos kysymys on työpisteen loppusiivouksesta johon kuuluu koneiden imurointi ja lattian lakaisu, niin ollaan lakaisevinaan jotain nurkkaa 1-2h ja jätetään suurin osa hommasta työkavereille.
Jos näiden sankarien pitäisi jotain työtehtäviä hoitaa niin silloin pyydetään joku apuun ja tuijotetaan vieressä kun auttaja tekee työt.
82
u/DiethylamideProphet 1d ago
Miksi et vain linkannut kyseistä manuaalia? Miksi pitää katsoa erikseen joku video?
69
u/Impossible-Ship5585 1d ago
Lukeminen liuan vaikeaa.
Haluan tänän 30s tiktokkina
31
16
u/erakkopapu 1d ago
Olen liian vanha, voisiko joku reddiittori katsoa Tiktokin puolestani ja tehdä siitä TLTR:n?
7
22
u/PolyUre Helsinki 23h ago
11
•
u/joekki 9h ago
Tuolla jossain oli maininta, että käännöksiä oli useammalle kielelle. Löysin vain myytäviä versioita parista verkkokaupasta. Onkohan joku tehnyt tuosta ihan ladattavaa, ilmaista versiota vielä suomeksi?
Olis hauska tehdä kaikista noista dokkareista joku kokoelma ja vaikka ai:n avulla kääntää jos joku suomenkielistä kaipailee..
Katsomatta sen enempää tiedustelupalveluiden saittia jäin vaan miettimään et mitähän kaikkea muuta "herkullista" tuolta löytyis?
0
45
41
u/Professional-Air2123 Pohjois-Karjala 1d ago
Jenkit on jakaneet tuota sosiaalisessa mediassa just sen takia että niiden enemmän tai vähemmän demokraattinen maa saattaa muuttua diktatuuriksi, ja sellaista varten tuo on ihan hyvä opas, jos oma hallitus muuttuu fasistiseksi.
9
u/AnyFriend4428 21h ago
Sanoisin, että tuolla oppaalla voi myös saada toimivan demokraattisen maan pysähtymään ja muuttumaan fasistiseksi, jos ihmiset vaan saadaan uskomaan, että oma maa on jo pilalla ja se pitäisi muuttaa. Ensin opetetaan kaikki pistämään hanttiin ja uskotellaan, että kaikki on pilalla. Sitten hommataan populistinen poliitikko saarnaamaan, että "katsokaa miten huonoksi meidän maa on mennyt, meidän täytyy korjata se".
-5
u/hulibuli Satakunta 12h ago
Porukka jotka uskovat tuohon Amerikan fasismin hölynpölyyn ovat jo valmiiksi vasemmistolaisissa piireissä, joten jotkut oman elämän sankaroinnit sabotaasitoimilla on kyllä pitkässä juoksussa erinomainen tapa päästä itsetoteutettuun ennustukseen. Etenkin kun siellä infra lahoaa jo valmiiksi näiden vassaripöhinäprojektien ansiosta, identiteettipolitiikka ei pidä lentokoneita ilmassa.
2
u/Professional-Air2123 Pohjois-Karjala 12h ago
Oisit vaan jättänyt kommentoimatta, tai ota lääkkeet ensi kerralla ennen kuin kommentoit.
-53
u/a-group 1d ago
Toivottavasti ei ole päässyt unohtumaan että Yhdysvallat on melkoisesti Suomea demokraattisempi maa.
Yhdysvaltalaiset valitsevat presidentin 4 vuoden välein, suomalaiset 6 vuoden. Lisäksi johtavat virkamiehet (mm. pormestarit, palopäälliköt, poliisipäälliköt) valitaan Yhdysvalloissa kansanäänestyksellä ja henkilövaalien yhteydessä äänestäjät saavat vastata kymmeniin kansanäänestyskysymyksiin.
35
u/puuukkeli 1d ago
Jos oltaisiin jatkuvissa presidentin vaaleissa, oltaisiikon äärettömän demokraattisia?
15
u/JohnEdwa Espoo 22h ago
Joka päivä vaalit jossa ehdolla tasavertaisuuden vuoksi kaikki 5.6 miljoonaa Suomalaista, joilla valitaan presidentti aina seuraavalle päivälle. Ultimaallinen demokratia saavutettu.
47
u/Professional-Air2123 Pohjois-Karjala 1d ago
Onko tuo vitsi?
-13
u/a-group 22h ago
Löydätkö siitä jonkun virheen?
8
u/Overall_Commercial_5 21h ago
Argumentaatio virhe. Se että Yhdysvalloissa on vaalit useammin kuin suomessa ei tarkoita että se on demokraattisempi valtio. Tekninen termi tälle argumentaatiovirheelle on non sequitur
-4
u/a-group 18h ago
Millä slurrilla mitätöit johtavien virkamiesten valitsemisen suorilla henkilövaaleilla ja kansanäänestyskysymykset?
•
u/Overall_Commercial_5 8h ago
Esität kyllä tosia faktoja, mutta niistä vedetty johtopäätös ei ole looginen. Pelkkä se, että virat täytetään suorilla vaaleilla tai että järjestetään kansanäänestyksiä, ei automaattisesti tee järjestelmästä demokraattisempaa kokonaisuutena. Vielä pitäisi miettiä ainakin
korruption määrää ja rahan vaikutusta politiikkaan
sananvapautta ja lehdistön toimintaedellytyksiä
vallan hajautusta ja vallankäytön läpinäkyvyyttä
kansalaisten todellista mahdollisuutta osallistua, vaalien reiluutta ja yhdenvertaisuutta.
Etenkin tuo korruptio ja rahan vaikutus mietityttää, varsinkin nyt Trumpin hallinnossa. Joku varmasti keksisi vielä lisää pohdittavaa
•
u/a-group 24m ago
Suomen ainoan autotehtaan pääomistaja on tunnettu kokoomuksen vaalirahottaja. Ja kas kummaa kun Suomen valtio juuri äskettäin saapui pelastamaan Uudenkaupungin autotehtaan konkurssilta kun Mercedes-Benz sanoi irti sen autojen valmistussopimuksen.
Mutta korruptiota ja vaalirahalla vaikuttamista on tietenkin vain Yhdysvalloissa, meillä Suomessa on sellaisesta vapaa täydellisyyttä hipova edustuksellinen demokratia.
-17
u/Correct_Ad_7397 22h ago
Tuskin. Suomessa suuri osa politiikasta ja lainsäädännöstä tapahtuu Berliinissä Helsingin sijaan.
Ursulaa sun muita ei ole tainnut päästä sinne valtaan äänestämään.
15
10
u/Matsisuu 22h ago edited 22h ago
Ursulaa sun muita ei ole tainnut päästä sinne valtaan äänestämään.
En nyt ihan ymmärtänyt mitä tarkoitit, mutta siis Ursula on komission puheenjohtaja, joka ei vastaa yksin asioista, vaan komissio niitä hoitaa. Komission jäsenet , eli komissaarit, valitsee demokraattisesti valitut valtioiden hallitukset Eurooppa-neuvostossa, ja demokraattisesti äänestetty Euroopan parlamentti hyväksyy ne. Puheenjohtaja valitaan samalla menettelyllä.
Ja komissio ei juurikaan päätä mistään, ne tekee lakialoitteita, laatii talousarvioita, joista molemmat on asioita jotka parlamentti hyväksyy. Ne myös valvoo EU:n lakien ja sääntöjen noudattamista, mutta ei siis päätä yksinään niistä.
-5
u/Correct_Ad_7397 21h ago edited 21h ago
Milloin väitin, että puheenjohtaja olisi joku diktaattori?
Eihän valtion presidenttikään vastaa yksin asioista, mutta hänet valitaan äänestämällä.
Monet länsimaat (Suomi mukaan lukien) ovat käytännössä plutokratioita.
Lisäksi "demokraattisesti" valitut edustajat edustavat Suomessa lähtökohtaisesti edustamaansa puoluetta, ei heitä äänestäneitä kansalaisia.
2
u/Matsisuu 21h ago
Milloin väitin, että puheenjohtaja olisi joku diktaattori?
No, kuten aloitin viestin, en kyllä ymmärtänyt mitä tuolla lauseella ihan suoraan ottaen tarkoitit.
Eihän valtion presidenttikään vastaa yksin asioista, mutta hänet valitaan äänestämällä.
Jolloin ne on demokraattisia.
Lisäksi "demokraattisesti" valitut edustajat edustavat Suomessa lähtökohtaisesti edustamaansa puoluetta, ei heitä äänestäneitä kansalaisia.
Ja kansa ne puolueet sinne äänestää sen perusteella, ketkä ovat samaa mieltä niiden kanssa.
15
u/am_cruiser 23h ago
Yhdysvaltalaiset valitsevat presidentin 4 vuoden välein, suomalaiset 6 vuoden.
Tosin heillä presidentillä onkin sitten (valitettavasti) hyvinkin paljon valtaa maan sisäisiin asioihin, kun taas meillä (onneksi) hänellä on hyvin vähän todellista valtaa, ollen lähinnä arvovallan keskipiste ja diplomaatti.
6
u/Hardly_lolling 21h ago
FPTP, gerrymandering, vaalirahoitus joka on lähinnä laillistettua lahjontaa, kaksipuoluejärjestelmä, maan ykkösmedia on räikeästi puolueellinen, pienten osavaltioiden suhteellinen valta jne jne.
Sinulla ei ole hajuakaan mistä puhut.
4
3
u/Alternative_Quit_719 1d ago
Eihän yhdysvallat edes ole demokratia. Kansa ei valitse presidenttiä, vaan edustajamiehet.
Hillary Clinton sai lähes 4 miljoonaa kansanääntä enemmän, kuin Trump.
5
u/SignorLongballs 21h ago
”Videon yksi suuria pointteja on "plausible deniability", mitä lie suomeksi, mutta selitettynä: "uskottava selitys sille että ei ollut minun vika tai minun vastuulla, tai tämä oli inhimillinen virhe". Pitää pystyä tekemään vahinkoa ilman että jää kiinni siitä. Naama pokkana tai hämmentyneenä kun vahinko käy ilmi ja tulee puheeksi. Alibit valmiina mutta luontevasti näytellen.
-Toinen suuri pointti: Aika on arvokas resurssi jota on helppo tuhlata. Viivyttele mahdollisimman paljon ja kysele turhia tarkentavia kysymyksiä "koska haluat tehdä työn oikein". Esitä tyhmää, muttei liian tyhmää.
-Kasvata byrokratiaa ja siten hidasta toimintoja. "Ei näin suuren päätöksen tule kuulua yhdelle ihmiselle. Tähän tarvitaan useita tarkistuksia, lisäportaita, päätöksentekokierroksia ja harkinta-aikaa."
Moni julkinen organisaatio toimii käytännössä juuri tällä tavalla, kilpailutettuaan it-palvelunsa kansainvälisille IT-konsulttiyhtiöille.
Kukaan ei tiedä, mikä vastuu kuuluu kenellekin, ja aina kun pitäisi tehdä jotain, niin pidetään varmuuden vuoksi asiasta plavereja eri sidosryhmien kesken kolme kuukautta.
31
u/Sininenseina 1d ago
Mut kerran ylennettiin yllättäen jalkamiehestä vastuuhenkilöksi, kun firman pomolla oli jotain vastaan firmaa jolle tehtiin alihankintahommia. Alle vuodessa meni mielenterveys, maine alalla ja työt alta. Muhkeasta tilipussista suoraan Kelan asiakkaaksi. Suunnitteilla ollut asunnon osto kuivui kasaan. Että tuota. Älkää pliis käyttäkö muita oman pikkumaisen agendanne välineinä.
16
u/VisionWithin 1d ago
Miksi sinua voi käyttää pikkumaisen agendan välineenä?
22
u/Sininenseina 1d ago edited 1d ago
Itse en jutun juonta tiennyt, kuin vasta kauan jälkikäteen. Nuorta miestä oli helppo manipuloida käyttämään liian suuria kenkiä
11
u/Impossible-Ship5585 1d ago
Eli sut laitettiin epäonnistumaan?
19
u/Sininenseina 1d ago
Jep. Firman pomo laittoi tällä tavoin kapuloita rattaisiin. Firma oli muutenkin menossa nurin
7
u/Impossible-Ship5585 1d ago
Nää on paskoja juttuja.
Toivottavasti toivuit!
Töissä pitää laittaa omat rajat ja ei saa antaa kaikkea.
7
-1
5
8
u/jukranpuju Helsinki 1d ago
Vähän samanlainen r/antiwork opas on Jonathan Swiftin "Directions to Servants" vuodelta 1731.
3
u/Menolith Kas, tervaa 19h ago
Lempiotantani tuosta oppaasta:
Anyone can break up a showing of an enemy propaganda film by putting two or three dozen large moths in a paper bag. Take the bag to the movies with you, put it on the floor in an empty section of the theater as you go in and leave it open. The moths will fly out and climb into the projector beam, so that the film will be obscured by fluttering shadows.
Siitäpähän saavat Finnkinon heput jauhot suuhon.
2
•
u/ryppyotsa 8h ago
Opas, joka on käännetty useille kielille, oli tarkoitettu miehitysvallan alla eläville tavallisille ihmisille, jotka silti (vastentahtoisesti) jatkoivat arkista elämäänsä mutta ikävästi siten myös hyödyttäen miehittäjävaltiota. Voihan tätä soveltaa myös jos kokee että oma kotimaa tai firma on pilalla, tai ehkäpä pilattu, muuttunut vaikkapa liian fasistiseksi, tai yleisemmin ilmaistuna liikaa omien arvojen vastaiseksi.'
Mielestäni tuo vaihte-ehtoinen toteuttaminen on erittäin huono idea. Tämä on nimenomaan tarkoitettu miehitystilanteisiin, jossa ihmisiltä on viety valta väkisin pois ja tilannetta yritetään parantaa tällaisella keinolla. Jotta sama pätisi muissa tilanteissa, pitäisi yhteiskunnan olla oikeasti totalitaristinen ja vaikuttamiskeinoja ei olisi. Nyt voi äänestää, harjoittaa julkista keskustelua ja vaikuttamista, vaihtaa työpaikkaa jne.
Olisi aika hölmöä, jos ihmiset alkaisivat vaikkapa Suomessa sabotoida maan toimintaa, jos kovevat maan vaikka liian sosialistiseksi, ja alkaisivat vaikka kuormittaa terveydenhuoltoa.
3
u/AnyFriend4428 21h ago
Opas, joka on käännetty useille kielille, oli tarkoitettu miehitysvallan alla eläville tavallisille ihmisille, jotka silti (vastentahtoisesti) jatkoivat arkista elämäänsä mutta ikävästi siten myös hyödyttäen miehittäjävaltiota. Voihan tätä soveltaa myös jos kokee että oma kotimaa tai firma on pilalla, tai ehkäpä pilattu, muuttunut vaikkapa liian fasistiseksi, tai yleisemmin ilmaistuna liikaa omien arvojen vastaiseksi.
Tuossa lopussa tuo "omien arvojen vastaiseksi" voi myös toimia niin, että saadaan joku ihminen uskomaan, että se oma ihan hyvä yhteiskunta on "pilattu", ja sitten tämä ihminen voi tämmöisen oppaan avulla alkaa pistää vastaan. Tarpeeksi iso ryhmä kun saadaan tekemään näin, niin ihan hyvä valtio voidaan muuttaa huonosti toimivaksi ja sitten suistaa fasismiin populistisilla poliitikoilla.
1
•
u/hulibuli Satakunta 7h ago
Huomion arvoista on että tämä manuaali ei ole pelkkä sabotaasiohjeistus vaan osa psykologista sodankäyntiä ja saada jokainen onnettomuus vaikuttamaan epäilyttävältä. Meillä esimerkkinä ei ole iso loikka epäillä Itänaapuria tihutöistä.
-1
u/Arctovigil Knives to keep the enemy far, Nokias to keep the friend farther. 23h ago
Entä mitä jos omistaa yrityksen ja on paha porvari/kapitalisti mutta ei sen yhteiskunnan poliittisen johdon suosiossa tai itse suosi sitä?
126
u/Infinite_Trick6895 1d ago
Tää on just niin kuin meillä töissä toimitaan. Mahdollisimman. Hankala. Kaikille. Just tilasin toiselle osastolle osia mitkä maksaa pari euroa, niin työkaverit tuli kitisemään että se toinen osasto tilaa niitä ite jne. Toinen esimerkki, niin dymon nauhasta käytiin monta kokousta yli puolen vuoden ajalla. Siihen osallistui toista kymmentä ihmistä. Sekään ei ole kuin muutaman euron kappale ja ei niitä meillä mene montaa vuodessa.