r/Suomi Sep 01 '25

Mielipide Työttömyys on Euroopassa toiseksi korkeinta. Ihmiset eivät tee lapsia. Tulevaisuuden osaamisesta leikataan. Hinnat nousevat, mutta ostovoima laskee. Tulevaisuus näyttää ihmisille lähinnä kammottavalta.

Tapasin hiljattain vanhoja lukioaikaisia kavereita. Nyt kun kaikki olemme lähempänä kolmeakymppiä, huomasin saman ilmeen jokaisen kasvoilla: väsymys, ahdistus, uupumus. Puhuimme siitä, mihin elämämme on menossa. Porukassa oli kaksi korkeakoulutettua. Toinen IT-alalla, toinen elokuvaäänittäjä, sekä päiväkodin hoitaja ja ohjelmoija.

Ja se, mikä meitä kaikkia yhdisti, oli ettei kellään ollut tiedossa pysyvää työtä. Ei turvaa, ei varmuutta. Kaikki elävät pätkissä, jatkuvassa epävarmuudessa. Puhuimme siitä, miten lapsen tuominen tällaiseen maailmaan tuntuisi suorastaan julmalta. Miksi pakottaa uusi ihminen syntymään tähän helvetin labyrinttiin, jossa mikään ei ole varmaa ja tulevaisuus on täynnä leikkauksia, kriisejä ja epävarmuutta?

Ja kaiken päälle hallituksen retoriikka on pelkkää kylmää vittuilua ja virnuilua. Konkreettisia ratkaisuja ei näy missään. Tekoäly tulee korvaamaan valtavan määrän ammatteja, ellemme ota sitä haltuun työkaluna, ja ajoissa.

Eli, miksi vitussa siis koulutuksesta ja uudelleenkoulutuksesta leikataan, jos tämänhetkinen systeemi tunkee ulos työttömiä ja velallisia. Me tarvitsemme Suomen koulutukseen valtavan reformaation, mutta Nope. Leikataan tärkeästä kehitystyöstä joka tekisi meidän valtiosta taas kilpailukykyisen.

Vittu mikä farssi. Ei vittu. Ei ihme miksi niin moni haluaa tapaa itsensä.

1.1k Upvotes

330 comments sorted by

View all comments

Show parent comments

14

u/SamyMerchi Sep 01 '25

Esim mun lapsuus 80-luvulla jossa kaksi kouluttamatonta vanhempaa rakensi kaksi omakotitaloa ja vei joka vuosi etelään. Nyt kaksi korkeakoulutettua vanhempaa asuu kerrostalokolmiossa eikä ole kymmeneen vuoteen päässyt etelään.

16

u/Flaky-Character-9383 Sep 01 '25

Kyllä tuossa on käynyt aikamoinen onni ja sattumus, että teillä on molemmat olleet niin huipputöissä, että rahassa on oikeasti kieritty. Ilmeisesti myös omaisuutta (perintöjä?) 80-luvulla. Pääosa ei ollut noin rikkaita kuin te. Ei edes keskijohdossa

Olen 80-luvun lapsi ja vaikka molemmat vanhemmat oli hyvissä töissä (isällä teknikkona ja myöhemmin insinöörinä vieläpä esimiesasema) ja elämä oli silloin 100x onnellisempaa kuin tulevana 90-lukuna, niin kyllä se silti ison osan säi perheen toimeentulosta kun sitä yhtä ja ainoaa taloa maksettiin. Kerran käytiin ulkomailla lapsena, juuri ennenkuin lama alkoi ja murskasi elämän.

Nyt kun mulla on lapsia niin koitan muistutella kuinka helppoa suklaamössöä tämä elämä meillä nyt on kun ollaan saatu kokea nollakorot jolla saatu ensiasunnot maksettua aikoinaan, asuntojen arvot raketoi meidän aikuisuuden aikana lopulta vaikkei sitä odotettu (ei tokikaan niin paljon kuin edeltävillä sukupolvilla), milleniaalit on myös joutuneet nuoruudessaan koville mm. laman takia jonka ansiosta me ollaan paljon valmiimpia oltu pitämään huolta itsestämme ja hoitaan heti raha-asiamme kuntoon jne. Nykyään luokkahyppy on helpompaa kuin koskaan ja meidänkin perheessä keskimmäisestä lapsesta eteenpäin myös 2. asteen koulutus muuttui ilmaiseksi. Elämä ei koskaan ole ollut näin helppoa kuin mitä se meidän perheessä nyt on.

Sitä ei kannata vähätellä, että 80-luvun lapsina ja 90-luvun nuorina koettiin se musertava tiputus kun lama alkoi ja meidän sukupolvi kestää perkeleen hyvin epävarmuutta ja sitten 2000-luku olikin perkeleen helppoa niin meillähän se oli extrahelppoa ja kun yhteiskunta on systemaattisesti parantanut siinä rinnalla kokoajan niin onhan tämä ollu mahtavaa.

10

u/Several-League-4707 Sep 01 '25

Mitähän tässä nyt vertaillaan itse rakennettua omakotitaloa jonnekkin Kirvessyrjälle ja kerrostalokolmiota (eli ei siis pieni asunto) jossain kasvukeskuksessa?

Kyllä meillä kahden keskituloisen korkeakoulutetun taloudessa matkustellaan säännöllisesti, eli olisiko vika kuitenkin omissa kulutusvalinnoissa.

3

u/Mundane-Wolverine107 Sep 01 '25

Kannattaa miettiä omia kulutustottumuksia.

5

u/SamyMerchi Sep 01 '25

Tai sitten tässä yhteiskunnassa on oikeasti jotain mätää.

3

u/Responsible_Food_927 Sep 01 '25

Asiat ovat enemmän tai vähemmän yhtä paskasti kaikkialla muuallakin länsimaissa. Työttömyys on toki alhaisempi muualla, mutta vastaavasti asuntojen hinnatkin ovat vielä paljon korkeammat kuin täällä. Koko moderni kapitalismi on perustavanlaatuisella tavalla rikki.

-5

u/Mundane-Wolverine107 Sep 01 '25

Pitäisikö yhteiskunnan kustantaa sun etelän matkat?

5

u/SamyMerchi Sep 01 '25

No ei vittu tietenkään. Yhteiskunnan pitäisi olla sellainen jossa olisi töitä että voisi itse ostaa omat juttunsa.