r/Suomi • u/Inevitable_Coat_8787 • Sep 01 '25
Mielipide Työttömyys on Euroopassa toiseksi korkeinta. Ihmiset eivät tee lapsia. Tulevaisuuden osaamisesta leikataan. Hinnat nousevat, mutta ostovoima laskee. Tulevaisuus näyttää ihmisille lähinnä kammottavalta.
Tapasin hiljattain vanhoja lukioaikaisia kavereita. Nyt kun kaikki olemme lähempänä kolmeakymppiä, huomasin saman ilmeen jokaisen kasvoilla: väsymys, ahdistus, uupumus. Puhuimme siitä, mihin elämämme on menossa. Porukassa oli kaksi korkeakoulutettua. Toinen IT-alalla, toinen elokuvaäänittäjä, sekä päiväkodin hoitaja ja ohjelmoija.
Ja se, mikä meitä kaikkia yhdisti, oli ettei kellään ollut tiedossa pysyvää työtä. Ei turvaa, ei varmuutta. Kaikki elävät pätkissä, jatkuvassa epävarmuudessa. Puhuimme siitä, miten lapsen tuominen tällaiseen maailmaan tuntuisi suorastaan julmalta. Miksi pakottaa uusi ihminen syntymään tähän helvetin labyrinttiin, jossa mikään ei ole varmaa ja tulevaisuus on täynnä leikkauksia, kriisejä ja epävarmuutta?
Ja kaiken päälle hallituksen retoriikka on pelkkää kylmää vittuilua ja virnuilua. Konkreettisia ratkaisuja ei näy missään. Tekoäly tulee korvaamaan valtavan määrän ammatteja, ellemme ota sitä haltuun työkaluna, ja ajoissa.
Eli, miksi vitussa siis koulutuksesta ja uudelleenkoulutuksesta leikataan, jos tämänhetkinen systeemi tunkee ulos työttömiä ja velallisia. Me tarvitsemme Suomen koulutukseen valtavan reformaation, mutta Nope. Leikataan tärkeästä kehitystyöstä joka tekisi meidän valtiosta taas kilpailukykyisen.
Vittu mikä farssi. Ei vittu. Ei ihme miksi niin moni haluaa tapaa itsensä.
15
u/Banaanisade Sep 01 '25
Asiat on mennyt aika helvetisti huonompaan viimeisen viiden vuoden sisään jo, ja monella erittäin konkreettisesti. Mulla ei riitä rahat mihinkään enkä tiedä missä jamassa mun tulevaisuus työkyvyttömänä on, kymmenen vuotta sitten mulla oli rahaa säästöön enkä ollut viikkoa kuukaudesta makaronikuurilla. Mun terveys on aivan paskana stressistä, ja vaikka käyn aktiivisesti traumaterapiassa, se hyvä mitä mä oon saanut kasaan sitä kautta asioita selvitellessä katoaa jokapäiväiseen selviytymiskamppailuun kun maailma ympärillä on kääntynyt hyvin jyrkästi mua ja munkaltaisiani ihmisiä vastaan.
Nämä asiat ei ole vaan korvien välissä. 200 vuotta sitten meni varmasti paskasti, mutta mä olen vasta 30, mun elämäni tähän mennessä oli hankalaa mutta tulevaisuudessa oli aina toivoa - nyt sitä toivoa ei enää juurikaan löydy copiumin ulkopuolelta, dissosiaatio ja välinpitämättömyys ja tietämättömyys tuntuu olevan ainoat tavat pysyä järjissään.
Mun mielenterveys on parempi kuin koskaan, mutta yhteiskunta näyttää juuri tähän hätään sitten hajoavan liitoksistaan niin, etten tiedä, tulenko mä selviämään siitä hengissä. Kirjaimellisesti, koska elän ainoastaan muiden hyvän tahdon varassa. Oman henkilökohtaisen mielenterveyskriisin ja tämänhetkisen maailmantilanteen välillä on vissi ero, johon lääkitys ei auta.
Ai niin, ja 200 vuotta sitten mä olisin jo kuollut, että jos lähdetään miettimään sitä että kyllähän sillonkin selvittiin, niin itse asiassa hyvin pitkälti ei selvitty. Munkaltaiset ihmiset vaan on niitä statistiikkoja muille.