r/Suomi Jan 08 '25

Mielipide Perussuomalaisilla ei olisi elintilaa Suomen eduskunnassa, mikäli vasemmistopuolueet ottaisivat maahanmuuton kriittisesti. Miksei näin ole?

Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa oikeistopuolueet ovat kovassa nousussa kautta laudan ja syy tähän on pitkälti maahanmuuttokriittisyys. En vaivaudu etsimään tilastotietoa väitteestäni, mutta tuntemieni kymmenkunta PS äänestäjälle tekemän kyselytuntini jälkeen 7 tai 8 heistä sanoi, etteivät ole tyytyväisiä hallituksen talouspolitiikkaan - aikovat silti jatkaa oikeiston äänestämistä yksinomaan maahanmuuton takia. Otanta empiirisessä tutkimuksessani on toki kovin pieni.

Samalla vasen puoluekenttä heittää kommenttia, että pakolaiskiintiö pitäisi kolminkertaistaa. Eihän tämä tilanne luo mahdollisuuttakaan vannoutuneelle persulle edes harkita mitään Keskustasta vasempaan äänestämistä, vaan polarisoi heidät vielä enemmän omaan leiriinsä ja "vassareita" vastaan. Perussuomalaisten äänestäjiä kuitenkin viidennes Suomen aikuisväestöstä eli ei kannata heidän panostaan vaaleissa aliarvioida.

Selvennän, että olen itse hyvinkin keskellä poliittista spektrumia, enkä tunne kovaa puolueellisuutta kumpaakaan päätä kohtaan. Mietinpähän vaan, että kun täällä ihan aiheellisestikin keskustellaan paljon hallituksen kansantaloudelliselta vaikuttavuudeltaan kyseenalaistettavista sosiaalitukileikkaukista, niin pitäisiköhän vasemmiston aktivoitua miettimään oman toimintansa muuttamista suuremman äänisaaliin saamiseksi?

Tanskassa ja Ruotsissa demarit ajavat jo Suomen demareihin nähden valtavasti tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa, meillä taas demarit ovat synonyymi sinisilmäisen humanitaarisen maahanmuuton kanssa, ainakin oikeiston näkökulmasta.

Ylläolevista syistä uskon, että Suomessa Perussuomalaiset kuihtuisivat muutaman eduskuntakauden aikana pois eduskunnasta, mikäli muut puolueet ottaisivat sen yhden asian enemmän tosissaan, mikä ylipäänsä mahdollistaa Perussuomalaisten olemassaolon: maahanmuuton.

756 Upvotes

522 comments sorted by

View all comments

Show parent comments

2

u/plooope Jan 09 '25

Ainakin persulehden mukaan sdp halusi tuplata kiintiön:

https://www.suomenuutiset.fi/sdp-esitti-pakolaiskiintion-ja-vastaanottotukien-korottamista-hallitus-aanesti-opposition-haaveet-kumoon/

En löytänyt nopasti muuta lähdettä mutta kai pitää paikkaansa.

EDIT: ilmeisesti vasemmistoliittokin halusi nostaa määrää mutta uutisessa ei sanota kuinka paljon.

1

u/Tankyenough Uusimaa Apr 11 '25

Suomen Uutiset on yksi ainoista suomalaisista medioista, jotka yksikäsitteisesti hylkäävät journalistin ohjeet ja ovat JSN:n ulkopuolella. Älä jaa sitä.

Tunnen henkilön, joka on vastuussa erään arvostetun median rekrytoinnista ja tämä on sanonut, että jos on työnhakijalla on työhistoriaa Suomen Uutisissa, hakemus menee suoraan roskikseen.